Hot town

Ai jumalauta että lähen huomenna Cityyn. Lähenlähenlähen. Autolla lähen ja laitan sinne parkkiin.

Vaikken taida sillä tästä helteestä päästä mihinkään... olkoonkin, että siellä on kaikki niiiiiin paljon viileempää...

Ehe :)

Edit: Niin, en sitten pihiyspäissäni kävellyt sinne kodinkoneliikkeeseen ja ostanut sitä ilmastointilaitetta ekoilla palkkarahoilla... Rahut kun menee uuden autovärkin hankkimiseen heti kun sopiva osuu kohille. Saunominen High Streetin penthousessa jatkuu...

Ilmastonmuutoksia

Kiirus jatkuu... muttei onneksi ole vielä alkanut ressaamaan, vaan olen oikein energeettisillä tuulella ollut viime viikot. Hihii :)

Että terveisiä vaan.

En ole nyt pitkään aikaan valittanut paikallisesta meiningistä, joten lienee aika taas avautua vähäsen. Nimittäin tämä ilmastointiasia. Ei jumalauta ole mitään järkeä ihmisen säilöä itseään jatkuvassa jääkaappilämpötilassa. Voi tosin hyvinkin olla, että nämä ihraiset jenkit härskiintyvät huoneenlämpöön jätettyinä... Mene tiedä, mutta hirmu vaikea pukeutua työpäivään, kun ulkona on 30 asteen helle, mutta sekä bussissa että toimistolla vallitsee antarktinen talvi. Paikallisia ei tunnu haittaavan pätkääkään. Tosin ei täällä meidän tuskaisella ullakollakaan ole ihmisen hyvä olla... Mutta kohtuu kaikessa.

Sekin on pistänyt silmään, etteivät nämä tykkää istuksia ulkona "terassilla". Ei ole terassia täällä. Muuta kuin yksi. Ja sinne ajelemme sitten autolla, hurrur. Siis oikeesti. Jos on ravinteli vaikkapa kauniin joen rannalla, ei sinne joelle päin ole vältsisti edes ikkunoita laitettu - saati mitään terankia sitten. Ja jos onkin joku hulluttelupäissään terankin rakentanut, niin on sen kuitenkin varmuuden vuoksi eristänyt ulkoilmasta lasituksin. Ja amerikkalainen istuu sisällä ja ilmastointi pauhaa. Oikein mainostavat, että "meilläpä tohottaa AC ihan kohtuuttoman kovalla!" Menkää vaan sinne sisälle jöpöttämään. Ulkona saattaa olla kesä.

Hirveätä energian tuhluuta.

Otsikko

En aio vääntää tästä mitään ruokablogia, mutta yhtä juttua on pakko hehkuttaa vähäsen tähän väliin. Viime aikoina olen hurahtanut ruokapuolella vähän yhteen jos toiseenkin ruokavaliooni ilmestyneeseen juttuun. Tällä hetkellä kovimmassa käytössä on kinoa, jota olen testaillut vaikka mihin - ja aina on natsannut. Kovimmassa käytössä on ollut tämä Monkeyfood-blogista bongattu sallaadi:

Noudatin ekalla kerralla ohjetta, mutta huomasin, etten voin makuun tottumattomana oikein tajunnut sen funktiota reseptissä ja vaihdoin sen tuhdinmakuiseen oliiviöljyyn. Ja koska alkoi sörsseli sen vuoksi kääntyä kivasti välimerelliseen suuntaan, niin olen heitellyt sekaan myös milloin mitäkin samaan fiilikseen sopivia yrttejä. Parhaiten ovat toimineet ehkä oregano ja sitruunatimjami. Säilyy ja mehustuu kivasti myös seuraavaan päivään.

Herkkua.

Ihana loma ja ihan kiva kotiinpaluu

Hej vaan alla passangerare! Kävin vähän kotona juhlittamassa. Nyt on sitäkin tehty sitten varastoon vaikka kahden ihmisen edestä. Suku katsastettiin ja juhannukset vietettiin. Hauskaa oli. Onko aikuistumista jos ei enää jaksa morkkistaa? Vaiko moraalin heikkenemistä? Ihan sama. Joka tapauksessa olisin voinut olla pitempäänkin. Kesä Suomessa olisi ollut aika jees... Mutta takaisin oli tultava - eikä ihan huonosta syystä ollenkaan. Työurani Ameriikan Yhdysvalloissa alkoi virallisesti tiistaina kello 8 paikallista aikaa. Fanfaareja ja läpytyksiä ei kuulunut muuta kuin omassa päässä, mutta siellä sitäkin lujempaa. Pieni askel ihmiskunnalle, valtava Hampsterille jne.

Onko tämmöistä olemassakaan, että on kivaa mennä töihin??? Pelurimaiset liikkeeni oli nimittäin poissa ollessani huomattu ja noteerattu ihan johtoportaassa asti - ja palkittu täysin yli odotusten. Saatan pakahtua innostuksesta. Jep. Työasia on ihana asia. Mutta ei siitä sen enempää.

Kotona tunnelma on kuumentunut lähes sietämättömäksi. Ainakin kämpän lämpötilan suhteen ;) Ullakkokämpästämme on nimittäin sukeutunut kosteilla kesähelteillä varsinainen sauna. Ja minä vanhana saunanystävänä tykkään... Tuskallista, kun ei ole mihinkään minne mennä vilvoittelemaan. Autokin on toimintakunnoton. Valivali. Ekan palkkashekin käteen saatuani kävelen (kun ei sitä autoakaan ole) suorinta tietä kodinkoneliikkeeseen ja kannan sieltä kotiin sellaisen ilmastointipömpelin. Siihen on vielä kaksi viikkoa :(

Adios

Kello on nyt jo 9 aamulla ja viiden tunnin päästä pitäisi olla ovella matkalaukut pakattuina matkalla lentokentälle. No, se matkalaukku ammottaa edelleen tyhjyyttään: en ole vielä edes aloittanut. Tuleekohan kiirus?

Mitä ihmettä mä täällä bloggaankin vielä?!?

Suomi Finnland, hier ich komme!

Stop the press!

Vetäkää rasti seinään: humanistilla on (oman alan) töitä!!!!!!!! En tähän hätään pysty edes kuvailemaan miten hyvältä tuntui saada se puhelu museon bossilta... En edes villeimmissä kuvitelmissani olisi uskonut että saisin ujutettua itseni näin nopeasti systeemin rakosiin. Pitänee muuttaa blogin kuvausta: "miehellä on töitä - ja humanistilla kans!" No ookeeei, ei ehkä yhtä rammaattinen. Ja näin sitä ollaan taas yksi askel lähempänä keskiluokkaista keskinkertaisuutta...

...

Huhhuh. On tässä vähän sulattelemista. Eniten ehkä sillä suomalaisella pomolla, jolle joudun nyt tekemään kesän osalta oharit... Auts!

Aikaisemmin hehkuttamani Suomen-visiitti typistyi siis tänään olennaisesti...

Sillä välin on saapunut myös kesä - ihan virallisesti. Samoista asemista näpätyssä kuvassa nämä maisemat näyttivät vielä ihan äsken tältä. Tässä sain ikuistettua filmille myös puistonpenkillä usein hengailevan Colombo-trenssimiehen. Sillä on sama ryppyinen beige trenssi päällä säällä kuin säällä. Aina yksin liikkeellä. Enkä ole mysteerisesti nähnyt vielä kertaakaan sen naamaa... Miten se voi olla aina selin? Tämä ei tosin taida olla sitä suomalaistyyppistä puistokemistilajiketta, vaan ihan siistinoloinen yksilö. ;)

Täytynee alkaa raapustamaan sitä Dear John -letteriä tulevalle ex-pomolle...

(Edit: Eikun päätinkin tarttua reilusti puhelimeen ja kertoa tilanteen pomolle. Hyvin se meni. Hampsterilla on munaa.)

Pihalla

Tänään on taas lämmin päivä. Ja pitäisi paiskia hommia. Mutta näkymä ikkunasta on tämä:

Ja kämpässä niin tunkkaisen kuuma kuin nyt vain voi peltikaton alla kuvitella. Syö miestä - ja tässä vaiheessa jo vähän naistakin, kun pitäisi yrittää naputella tuskanhiki niskapoimussa ikuisuusprojekteja valmiiksi.

Harkitsen jo vakavasti sellaisen ikkunailmastointipömpelin hankkimista... Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni :) Näiden parin viime viikon perusteella alan kuitenkin ymmärtää, että ilma voi olla liian kuuma. Etenkin jos se on kostea. Ja nyt on vasta toukokuu! Mutta positiivisemmalla nuotilla voin myös raportoida, että tämä tällainen ilmasto on ilmeisesti oikein otollinen erinäisten hedelmäpuiden kasvatukselle - mikä on erityisesti tässä vaiheessa kevättä ihana asia. Kotirapun edessä tuoksahtaa nimittäin juuri nyt niin jumalaisen keväiselle, että oksat pois, poikki ja pinoon:

Kyliltä väriloistoa löytyy bussin ikkunasta tirkistelyn perusteella hurjasti lisää, mutten ole vielä malttanut sinne asti kameran kanssa karata. Nämä siis meidän pihasta vaan...

Mehiläiset tietty ihan villeinä pöristelevät siellä, kun on niin paljon duunia. Ja hitto minkälaisia lintuja täällä visertelee! Nyt tiedän mikä on punarinta, mutta tutuksi on käynyt myös muuan sinitöyhtönärhi, - joka on myös aika hieno ilmestys. Hauskoja ovat myös metsissä jouksentelevat kalkkunat. Kuvia näistä kavereista en ole vielä onnistunut napsimaan. ;)

Pienen tiedusteluoperaation tuloksena sain kuulla, että tämä kuvan puu nurmikkoineen kuuluu kuin kuuluukin vuokranantajallemme, ja kyllä: puun alla istuskelu ja perhaps siis myös piknik-kulttuurin harrastaminen on hyvinkin sallittua :) No, maisemat ovat ehkä vähän ankeat, mutta onpahan edes jotain. Ehkä meidän ei tarvitsekaan etsiä uutta kämppää... Tähän asti juuri ulkoilmaan lähteminen - siis ihan vaikka vain istuksimaan - on ollut aikamoinen dilemma, koska se on vaatinut kumijalan käyttöönottoa, ja siten yleensä tuntunut usein vähän turhan suurelta projektilta. Eikä täällä oikein tunnu olevan mitään kivoja yleisiä hengailupaikkoja. Etsinnässä on siis kovasti ollut kämppä parvekkeella tahi takapihalla... Mutta ollaan kuitenkin jouduttu toteamaan, että vuokrapuolella on aika vähän valinnanvaraa. Kokolattiamatto on yleensä se ensimmäinen deal breakkeri, joka iskee heti ovelta vastaan... Niinpä näillä näkymin homma jatkuu saman katon alla - säästyypähän suuremmat vuokrarahat vaikka sitten matkailuun.

Jep. Nyt takas tekstinkäsittelyohjelman puolelle...

Mieletön kesis

Arki vaan jatkuu... Sillä erotuksella, että tunnelma on ainakin oktaavia korkeammalla kuin viime postausta kirjoitellessani. Nimittäin viime viikonloppuna - juuri sopivasti miehen ainoan vapaapäivän kunniaksi - tänne iski ihan friikki helleaalto ja kesäfiilikset syöksähtivät rintaan ihan väkisin. Eikä silloin voi synkistellä vaikka kuinka mieli tekisi...

Melkein 30 astetta lämmintä ja kaikki kevään merkit ilmassa - täällä se tarkoittaa muun muassa sitä, että opiskelijatyttöset ilmaantuvat ihmisten ilmoille ihan liian pikkaisissa urkkasortseissa (ne sellaiset, joissa on paikallisen urheilutiimin logo ja resori vyötäröllä) ja hellemekoissa, jotka ovat pysyneet katukuvassa myös ilmojen viilettyä. Ja sitten läpsytellään ympäriinsä varvassandaaleissa yliampuvan rennosti keinuen. Ollaan siis niiiin laid back... Ihan kiva, että ollaan sujut oman vartalon kanssa, mutta jotain rajaa toivoisi joskus noudatettavan... En vaan voi kuvitella Tampereen kampuksella näkeväni vastaavaa. Siis (periaatteessa) aikuiset ihmiset, eikä mitkään yläasteikäiset!

Anyway, puolitutun vinkistä löysimme tällaisen pikkupalan paratiisia lauantain ratoksi:

Ja paikka on vieläpä piilotettu vain parin kilsan päähän paikallisesta ostoskeskushelvetistä. Imagine that! Kuvat ei tietty tee yhtään oikeutta mestalle, mutta ehkä tästä saa jonkunlaisen fiiliksen siitä, miten huikea paikka nyt on kyseessä... Vesikään ei ollut yllättäen jääkylmää, vaan oikein siedettävän ihanan viileää - ja kirkasta.

Huhhuh.
Ei tämä Hampshesteri olekaan ehkä ihan toivoton paikka...

Paikat paloi tietty juuri niinkuin joka kerta ekaa kertaa auringon nähtyään: rasvausta harrastettiin minimalistisella otteella ja se näkyy nyt valkeina laikkuina olkapäillä ja rintakehässä. Muuten oltiin kuin hummerit seuraavat pari päivää. Terveellistä ja fiksua. Ja silti joka vuosi/lomareissu sama juttu.

Myös vappu tuli ja meni. No festivities whatsoever. Työväenliike ei taida olla kovin kovassa huudossa täälläpäin... Ihme juttu ;) Yritin olla ajattelematta koko asiaa, koska muuten olisi tullut ihan liian kova ikävä tiettyjä ihmisiä kotipuolessa... Onneksi ystävä kallis kuitenkin talletti tunnelmat puhelinvastaajaan :D Pelasti työpäivän totaalisesti :D

Tosin ehkä ihan hyvä etten lähtenyt kylille juhlimaan. Paikallislehti The Dartmouth nimittäin uutisoi viikonlopun osalta torstaina näin:

"A Police officer on patrol observed a group of five males walking downtown with open beer cans. When the officer approached the group, one individual escaped by running, while others threw their drinks to the ground. The remaining four males were arrested for unlawful possession of alcohol. The students are due to appear in court on May 18."

Jeskamandeera! Että ihan pidätettiin. Oluen hallussapidosta. Huhhuh.
Ja lissee:

"A Police officer noticed a female holding a red cup and walking with a male student. When the officer approached the student threw the cup to the ground. After retrieving the cup, the officer found traces of an alcoholic beverage. The female student has a court date of June 1. The male student accompanying her seemed highly intoxicated. The officer called Safety and Security. The student, who had refused to go with them, was later being held to the ground by two officers. The Police is now applying for a warrant to charge the student with simple assault."

Raastuvassa tavataan! :D

Näihin kuviin.

Päiväni murmelina

En ole hirveesti postaillut, kun on ollut taas erityisen pitkä jakso erityisen tasaista arkea – eikä ole ollut oikein mistään mitään positiivista sanottavaa. Amerikka tulee juuri nyt niin kovalla paineella korvista ulos, että olen harkinnut huomaamatonta tulppien käyttöä bussimatkojen aikana, kun käy niin hermoon tämä paikallinen tapa puhua ja päteä joka hemmetin asiassa. (MP3-soitinkaan ei soita enää mitään muuta kuin paikallista radiota, joka ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto.) Toistellaan jostain Fox Newssistä kuultua retoriikkaa ja luullaan että kuullostetaan älykkäältä. Voi kiesus!

Kenties ärsyttävin kokemus oli, kun erehdyimme katsastamaan “luontodokumenttia” ihan teatteriin asti. 900 hengen sali oli ääriään myöten täynnä ja ohjaaja paikalla. Hieno homma. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt lukea filmin otsikko vähän vähemmän sinisilmäisesti ja vähän enemmän kuin pirulainen Raamattua. Tekeleen nimi kun oli National Parks – America’s Best Idea. Ajattelimme, että jee!, luontofilmit on aina kivoja. Paitsi ettei tämä ollut luontofilmi. Vaan dokumentti kansakunnan heeroksista, jotka aikanaan suurta vastustusta uhaten antoivat maailmalle kansallispuistoinstituution. Kuinka monta kertaa voi elokuvan aikana sanoa This Great Nation? Aika monta, näemmä. Eikö nationalismi ole jo vähän so 20th century? Ei täällä. Naurussa oli pidättelemistä etenkin siinä kohtaa, kun filmissä väitettiin, että niin, Euroopassahan kaikki linnat ja nähtävyydet ovat aateliston omistuksessa… En ennustaisi tekeleelle kovin suurta kansainvälistä menestystä…

Tästä kaikesta sisuuntuneena, lyhyen sähköpostitiedustelun jälkeen, päätös hankkiutua toviksi oikeisiin hommiin vanhalle mantereelle oli helppo tehdä. Toinen talvi putkeen Hampsterissa ei nimittäin vältsisti irtoaisi ihan yhtä keposeen.

Elossa siis ollaan – ja tulossa kotiin, jos ei nyt ihan maitojunalla niin ainakin väliaikaisesti leipätyön ääreen. Jollainhan tämä kotirouvalekki on rahoitettavakin, jos ei ihan erityisesti nauti miehen rahapussin nyörien armoilla elämisestä. Olen tästä päätöksestä oikein mielissäni.

Ruisleipä!
Maustamaton laktoositon rasvaton jugurtti!
Pyörätiet!
Juhannus!
Ruisleipä!
Ruisleipä!
Ruisleipä!

Ja myöskin kohtuuhintainen espanjalainen skumppa sekä suomalainen häveliaisyys ja no bullshit -mentaliteetti. Ehkä myös kuiva siideri. Tulossa ollaan!

P.S. Tänään tuli takapihalla vastaan ensimmäinen murmeli! :D Ei ollut kamera mukana, mutta kyseessähän on tällainen aika iso ja läski oravan näköinen systeemi:

Kuva täältä.

Siellä se vilisti ja veti ruohoa naamaansa...

On siis kevät

Tänään oli se vuoden ensimmäinen oikeasti lämmin ja aurinkoinen päivä. Jeiiiii!!!!!!

Kävin ulkona tarkistamassa tilanteen.

Harrikkamiehet pöristelivät polleina ympäri keskuspuistikkoa (ilman kypärää, natürlich) ja teinit notkuivat kylillä hippasen liian vähissä vaatteissa... Jep; kyllä se vaan on kuulkaas kevät. Ei alkumetreillään erityisen kuvauksellinen vuodenaika, mutta ne ihkaensimmäiset kukkaset loistavat juuri siksi sitäkin kauniimpina:

Aika hiljaista on silti edelleen kylän raitilla...

Tällaisena päivänä vaatii erityistä luonteenlujuutta vetäytyä sisälle koneen ääreen.

Roughin' it, New England style

Ikäänkuin antiteesinä viime viikonlopun hedonismille lastasimme perjantai-aamuna kamat rinkkaan ja lähdimme vähän rauhoittumaan luonnon helmaan - yliopiston eräintoilijoiden mökin kun saa vuokrattua naurettavaan 15 dollarin hintaan henkeä kohti. Tarkoituksensa oli ottaa iisisti lueskellen ja fiilistellen viinilasillisten äärellä ja sitä rataa. Sen verran oli edellisestä mökkireissusta aikaa, että näin jälkikäteen voi sanoa, että lähdettiin kyllä ihan selkeästi soitellen sotaan. Teki näille city slickersseille ehkä ihan hyvää.

Paikka oli kaunis kuin mikä ja sää - no, kuin morsian. Mutta ei siellä mitään kirjoja ollut aikaa lukea. Iltamat kului siinä, kun mies sytytteli märkiä puita alkeellisessa jenkkikamiinassa ja nainen väänsi hellan ääressä apetta ja neuvoi miestä tulenteossa. Esitteessä luki, että mökki on oikein erinomainen talvikäyttöön, koska joku nimetön kirvesmies oli nyrhinyt nurkat erikoisen tiukkaan. Pohjoismaista puutalorakentamista jonkinverran tuntevana odotin, että ahaa, nyt siellä on joku salvonut hirrestä imakat lohenpyrstöt sinne - hienoa. Tämä kuullosti minusta oikein kivalle ja molemmilla olikin ollut vähän ikävä suomalaiskansallista mökkeilykulttuuria. (Täällä ei hirsirakentaminen tunnu olevan loma-asuntotarkoituksissa yhtään yleistä jostain syystä, vaikka tavarasta ei luulisi olevan pulaa - silti läpsivät laudasta majansa.) Tämä erinomaisen hyvin eristetty mökki ei ollut kyllä sinnepäinkään. Ikkunoita ei ollut edes yritetty tiivistää, enkä sillä salvostyöllä ehkä lähtisi pöyhkeilemään... :D Karikkeen käyttö ulkohuussitarkoituksissa tuntui olevan vieras asia. Ja se kamiina...

Mutta savumyrkytykset ja muutamat palelevat näpit sikseen: reissu oli hauska ja maisemat jälleen kerran pakahduttavan kauniit.

Mökki sijaitsi tällaisen joen varrella.

Ja näissä vehkeissä lähdin leiriytymään luonnon helmaan:

Pointsit kotiin rock-asenteesta :D Jalassa taisi olla Converset...

The Richie Smith cabin is well-insulated and
makes an excellent cabin for winter use.

Ovesta sisään astuessamme kaikki näytti vielä ihan lupaavalta:

The Stove of Doom.
(Also featuring: the Heteka from Hell.)

Voiko savumyrkytyksestä saada pysyviä aivovaurioita? Pää on tuntunut tänään tavallista höttöisemmältä...

Kotimatkalla nähtiin lihu.

Tätä lisää!

...ens kerralla testataan kuitenkin ehkä joku toinen mökki - ja pakataan perhaps villasukat matkaan.

Aikuisten huvipuistossa

Ei ehkä tarvitse mainita että Nykin reissu teki gutaa. Teki, teki, teki.

Siellä on kaikkea. Se on rehellisen hedonistin mekka (- paikka, jossa on kiva käydä dippaamassa päätään, mutta jonne ei ehkä ole terveellistä jäädä lillumaan pidemmäksi aikaa.)

Rakastan hyvää ruokaa ja löytöretkeilyä kaikenmaailman keittiöissä - needless to say, Manhattanin kulinaristinen diversiteetti on aikalailla vertaansa vailla. Ei käy tylsäksi. Lisäksi siellä on tietty kaikki ne mielettömät museot ja taidegalleriat, joiden urakointia en ole ehtinyt vielä edes kunnolla aloittaa... Tykkään myös kierrellä ja kaarrella katselemassa mitä kaikkea kaunista sitä päällensä voisikaan hankkia - ja voi pojat että ei lopu kiertelemällä. Rakastan ennen muuta kuunnella hyvää musiikkia, mieluiten elävänä ja ehkä tanssahdella muutaman askeleen. Ja ennen kaikkea tätähän siellä on joka makuun. Joskus tykkään myös vain istuskella kahviloissa ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Ja missäpä olisi mielenkiintoisemmat apajat ihmisbongarille? Jokaiseen kolotukseen löytyy sopiva lääke ja jokainen mieliteko on mahdollista toteuttaa. No, ok - ei ehkä ihan jokainen... Mutta tällaisen 20-something wannabe-hipsterin tarpeet on aika hyvin katettu. :)

No selittelyt sikseen.

Hostelliksi osui tällä kertaa Williamsburg HostL (sic) ja siellä oleilu oli todella kuin olisi kyläilemässä jonkun tutun sohvalla: mukava kokemus kaikin puolin, kun hintakin oli alle kolmekymppiä/naama. Ja lokaatio Bedford Avenuella perfection. Ja täällä ei tuo Tauruksen parkkeerauskaan kustanna mitään. Agendalle otettiin (muutaman tarvehankinnan ohella) iltaelämän katsastelu. Asemapaikaksi valittiin oivalliseksi osoittautunut Williamsburg Brooklynin puolella. Oikeastaan tämä bändien bongailu meni vähän käsille, kun oli ihan liikaa mistä valita, mutta onnistuttiin silti viettämään kaksi hurjan mukavaa iltaa, ensin Williamsburgissa ja sitten lauantaina Manhattanin puolella. Ongelmana oli ainoastaan se, että joka himputin baari ja klubi näytti siltä, että siellä voisi viihtyä koko illan. Siis todella.

Bedford Avenue.

Katutaidetta. Ylhäällä joku kellojuttu. Alhaalla sitä "perinteisempää".

Brooklynissä on vielä rosoisuutta.

Mutta rannassa käppäillessä huomaa, että sliippaus on kovassa käynnissä:

Sinne nousee parasta aikaa lasitaloja.

Mutta enimmäkseen siellä sisuksissa näyttää enemmän tai vähemmän tältä.

Lauantaiaamuna raahasin kipuilevan seuralaiseni joen yli Chinatowniin dimsumille. Vähän kyllä jänskätti osattaisiinko tilata mitään, kun ei tiedetty yhdenkään ruokalajin nimeä. No hyvin sen onnistui osoittelutaktiikallakin, ja navat saatiin notkumaan noin neljän ruokalajin jalkeen. Laskua tuli yhteensa 16 dollaria kahdelta hengeltä. Ei paha ollenkaan! Paikka oli lisäksi siisti ja testihetkellä sopivasti täynnä.

Näin se täti kärryä työntää.

Päivä tamppailtiin ylösalas Manhattania, kunnes suunnattiin taas tukikohtaan punomaan juonia illan varalle. Ennen jorailua vedettiin napaamme puolalaisia perinneherkkuja(!), koska Brooklynissa on ilmeisen vahvat puolalaisedustukset. (En voi mitenkään suositella, vaikka paikassa oli kyllä yritystä.)

Harmistusta aiheutti, että himoitsemani TingTingsin keikka oli loppuunmyyty :( Alkuilta pyörittiin sitten Lower East Sidella osaamatta päättää minne mennä ja lopulta oppuillasta päädyttiin pyörähtelemään jo hyväksi - ellei erinomaiseksi - todettuun kellaribaariin East Villagessa:

Sen paikan DJ on ehkä mun soulmate <3 style="text-align: center;">Seuraava aamu alkoi kiireettömällä brunssilla rosoisen coolissa williamsburgilaisvegaanikahvilassa:

Sitten kengänpohjat kulutukseen:

Siellä se taas pilkisteli, ei tosin ole vielä tullut käytyä ylhäällä ...

Keskuspuistikossa ei vielä vihertänyt yhtään.

Juhdat oli duunissa, as usual.

Hauska reissu.

Sinne se jäi...

Kaupungin pölyihin

Jep. Nämä lähtis nyt vähän hengittämään urbaania kulttuuria kitusiinsa. Ei ehkä sitten purista niin tuo pipo päätä...

Kahden tunnin päästä Tauruksen nokka kääntyy etelään kohti New Yorkkia. Asialistalla rentoa irrottelua ja ehkä vähän myös ujoa jorailua.

Näihin kuviin.

Have a great weekend, y'all!

Teflonlove

Tänään tarttuu lastaan kiinni - ja imakasti. Enkä nyt puhu siitä eilisestä leivästä, jota sain rapsutella muru murulta irti vuoan pohjilta (vaikka siitäkin voisin avautua vähäsen).

Tänään tuntuu taas vaihteeksi, että sovin paikalliseen sosiaalikulttuuriin kuin neliskulmainen palikka pyöreään reikään (sortsit kliseestä, en keksinyt parempaakaan). Noin yleensä ottaen olen kyllä jo onnistunut kehittämään jonkinlaisen sosiaalisen sivupersoonan jokapäiväisestä kanssakäymisestä selviämiseen. Joskus vain jenkkihymyn ylläpitäminen tökkii vähän tavallista enemmän...

Ei siinä mitään, että esim. hyvää huomenta toivotetaan joka ikiselle aamulla tapaamallesi naamalle – ja ikenet kaivetaan esille viimeistään työpaikalle saavuttaessa ja samalla intonaatio nousee uhkaavasti kohti falsettia. Ja on oikeastaan ihan kivaa, että jokaista ihmistä kiitetään painokkaasti jokaisen keskustelun päätteeksi ja kuulumisia kysellään joka välissä. Vielä kun oppisi käyttämään joka lauseen alussa, tai viimeistään lopussa keskustelukumppanin etunimeä, niin avot. Kaikki on yleensä ottaen mahtavaa ja superia – ja sehän on vaan kiva sillon. Sillä yllättäen tämä itsesuggestio menee itse asiassa itsellekin ihan täydestä – kuin väärä raha konsanaan. Ja kaikilla oli hyvä mieli.

Tietysti omasta mielestäni muun muassa tämä jatkuva nimittely on niin ärsyttävää, että germaaninen kumppanini on oppinut jo aikaa sitten, että nimeni hokeminen keskustelun joka väliin on mielestäni paitsi turhaa, myös osoitus keskustelukumppanini alentuvasta asenteesta - ja siis varma tapa saada minut varpailleni... Mutta ymmärränhän toki että heidän mielestään on vain ja ainoastaan kohteliasta osoittaa, että muistaa toisen etunimen. (Arvatkaa vaan muistanko itse kenenkään nimeä... ikinä.) Ja sekin on kai vain tapakulttuuria, että kun joku kysyy itseltä kuulumisia, vastaus pidetään lyhyenä ja ytimekkäänä - vaikka olisi juuri pelastanut maailman ydintuholta (tämän oppiminen on ollut kenties kaikkein vaikeinta – pirulaiset kun näyttelevät niin kovin uskottavasti olevansa aidosti kiinnostuneita toistensa tekemisistä…). Kaikki tämä on siis ihan ok. Että kaikki on aina awesame ja great. Mitä väliä oli substanssia eli ei?

...paitsi että kun sillä ON väliä.

Tällainen pohjattomaan positiivisuuteen pakottava kulttuuri kun sikiää sen tason pinnallisuutta ja epäkommunikaatiota että on melkeinpä sama käydäänkö suurinta osaa keskusteluista vai ei: tuntuu, ettei näistä ihmisistä saa mitään irti. Ovat kuin teflonia. Esimerkkinä toimikoon empiirinen koe, jonka suoritin erään shoppailutuokion lomassa. Esiteltyjen vaatekappaleiden ulkonäöllä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta kanssasisareni kommentteihin. Oh that's so cute! oli reaktio joka ikiseen lumppuun, jonka hänelle esittelin. Lopulta aloin tarkoituksella etsiä mitä karmeimpia asioita hänen nenän eteensä kiikutettavaksi. Ja kaikki oli yhtä söpöä. :)

Tällainen häpeilemätön epäaitous käypi raskaasti suomalaisnulikan luonnolle. Überpositiivisuuden hintana on maailma, jossa ei tartte oikeesti kohdata ketään. Super.

Tänään on ikävä ystäviä, joilla on omat mielipiteet.

Spoiled rotten

Ottakaa insuliinit esille - Hampsteria on hemmoteltu!

Sain mieheltä joululahjaksi viikonloppureissun jonnekin. No saas nähdä, ajattelin. Mutta sepä olikin laittanut töpinäksi ja perjantaiksi sain ohjeet olla valmiina talvitamineet laukkuun pakattuna puolenpäivän maissa. Täpinöissäni sovittelin tietty jo edellisenä iltana lumilautakenkiä jalkaani. Talviurheilua kun oli arvatenkin luvassa, mutten tiennyt ollenkaan minnepäin oltiin matkalla. Ajeltiin sitten parisen tuntia kohti pohjoista kääntyen aina vain pienemmille metsäteille. Ulkona oli plussakelit ja puolivälissä matkaa alkoi sataa kaatamalla - vettä, onneksi tällä kertaa. Ehkä ne urheilut jäisivät tällä kertaa vähän vähemmälle... Matkan varrella ohitettiin jos jonkinlaista motellia ja murjua - ja jokaisen ohi ajettuamme kiitin onneani, ettei vielä oltu perillä (tai, no; ehkä sadekeli teki tepposet - ei ne kaikki tietty ihan kamalia olleet - vaan enimmäkseen semmoista road movieista tuttua perus tienvarsimotelliamericanaa). Matkamme jatkui. Ylitettiin jo osavaltion rajakin Mainen puolelle. Sitten, ihan keskellä syrjäisintä maaseutua, Fryeburgin (!) kylässä sain ohjeet jarrutella vähän.

Kuvitelkaa tähän väliin, että olette istuneet kolme tuntia autossa, jossa ei toimi lämmityslaitteet ollenkaan, mutta puhallus on pidettävä täysillä, ettei ikkunat höyrysty (jep. rakas tauruksemme on täysiverinen susi). Auton huurteisten ikkunoiden ulkopuolella lymyää erehdyttävästi syysiltaa muistuttava kolean sateinen iltapäivä keskellä syrjäseutujen sysimetsää. Minkälaiseen paikkaan toivoisitte tässä tilanteessa saapuvanne?

B+B nimeltä Peace With-Inn liippasi ainakin itsellä aika lähelle. Termi romantic getaway sopii tähän kohtaan paremmin kuin hyvin. Käteen lyötiin heti aluksi lasi hyvää punkkua kera suussasulavien juustojen; istahdin takkatulen ääreen - ja olin myyty. Paikka on sisustettu viktoriaaniseen tyyliin viimeistä piirtoa myöten. Siis lattiasta kattoon sävy sävyyn pystyraitatapettia, ruutua ja kukkakuosia, mahonkia - ja verannalla valkea rottinkikalusto. Tämän ne täällä osaa. Ei yleensä my cup of tea, mutta kun homma oli vedetty niin viimeisen päälle, että eihän siitä voinut olla tykkäämättä. Huoneessa reilun kokoinen porekylpyamme, king size sänky (ihan mahotonta liioittelua, kuka muka tarvitsee niin paljon tilaa? Heräsin yöllä ja ihmettelin mihin mies oli hävinnyt. Se olikin vaan omalla puolellaan - jonkun metrin päässä minusta.) Ja sängyn päällä tietysti siistissä asetelmassa ihan liian monta tyynyä. Settiin kuuluu mainittujen iltapäivädrinkkien lisäksi paikanpäällä valmistettu (taivaallinen) aamiainen. Ja sauna (taisi olla saunahullulle saksalaiselleni tärkein valintakriteeri :D). Ja mikä parasta, koko paikassa on tarjolla vain muutama huone, joten intiimi fiilis ei rikkoudu, vaikka paikka olisikin "täynnä". Suosittelen. Etenkin kun tuo last minute special -hinta on todella kohtuullinen. TJEU:

Ei paljon paremmasta väliä. Ulkona ropiseva jäinen tihkusade ikkunan läpi katseltuna oikeastaan vain paransi kuumassa vaahtokylvyssä istumisen nautintoa. Jos tekstistä nyt alkaa välittyä jollekin kehuskelun makua, se ei ole ollut tarkoitus - olen vain edelleen aika fiiliksissä. En majoitu yleensä hotelleissa, joten tämmöinen tuntui ihan hurjalta revittelyltä...

Ja, ellei tässä olisi ollut jo tarpeeksi ihanuutta, oli seuraava päivä aurinkoinen - ja lämpötila pakkasen puolella = mäkeen! Lähtiessä nappasin kuvan myös majatalomme julkisivusta:

Otimme päivän to do -listalle seudun isoimman skimbakeskuksen. Matkalla sinne avautui auton ikkunasta tällainen näkymä:

Kyseessä on Mount Washington ja samanniminen hotellikompleksi, jossa vuonna 1944 isot herrat pitivät kuuluisan konferenssinsa, jossa perustettiin muun muassa Maailmanpankki ja IMF. Opin myös, ettei tämä Bretton Woods ole vain tämän kansainvälisen talouden hallintajärjestelmän nimi, vaan myös osavaltiomme suurin hiihtokeskus. Se sijaitsee tätä hotellia vastapäätä, ja näkymä sen rinteiltä on jokseenkin tämä:

(Se äskeinen iso hotelli pilkistää tuolla laaksossa.)

Aivan: juuri siellä työnnätimme menemään lauantai-iltapäivän. Ja kyllä tiedän; laskettelu on ehkä maailman epäekologisin urheilumuoto ja pahimmanlaatuista juppien ökyilyä ...mutta tätä on kovin hankala pitää mielessä, kun pääsee luikauttelemaan täysillä letit tuulessa läpsyttäen pitkin auringossa kylpeviä hankia... Voi sitä riemua! Ja kun vielä lopuksi päästiin suikauttamaan viimeinen mäki kissan jälkiä pitkin niin siinä olikin päivä ihan kivasti pulkassa. (Ei onneksi sentään siinä ensiapujoukkojen keltaisessa pulkassa, vaikka aika kovaa pudoteltiinkin menemään ;)

Uteliaisuuspäissämme hurautettiin vielä ennen kotiinlähtöä tuonne Mount Washington Resorttiin lämpimille drinkeille. Aika hienoa oli siellä. Ja aika hienot näkymät tuonne vuorille. En kehdannut ottaa kameraa esille hienossa aulabaarissa... Mutta tässä kuva paikan kotisivuilta:

Glögin puutteessa kaakaon maidottomaksi korvaajaksi olen löytänyt täällä useimmissa paikoissa listalta löytyvän lämpimän omenasiiderin Tuaca-liköörillä (kuulemma romminkin käy) ja kanelilla terästettynä; drinkki ovelasti nimeltään Hot Apple Pie. Suosittelen lämpimästi.

Kotiin ajeltiin levänneinä ja tyytyväisinä. Tämä minireissu tuntui ainakin viikon mittaiselta.

Dim Sum and then some

Taas vilahti viikko ihan huomaamatta. Tässä kuulumisia:

Viime viikonloppuna hyppäsin parin pariskunnan matkaan reissulle Bostoniin. (Mies oli töissä.) Harjoitettiin turismia käveleskelemällä aurinkoinen (ja hyytävän kylmä) lauantaipäivä ristiin rastiin kaunista keskustaa. Paikan päällä näytti just siltä, miltä Bostonin kuvitteleekin näyttävän. Porvarillista punatiili-idylliä ja muutama pilvenpiirtäjä. Ja Harvard. Keskellä tällainen joki:

Nytpä huomaan, etten ottanutkaan yhtään kuvaa tuosta hehkuttamastani punatiiliarkkitehtuurista. Lähdin nimittäin reissuun auringonpaisteesta rohkaistuneena syksyllä vähälle käytölle jääneessä nahkatakissa, ja luulenpa että reissusta tarttui matkaan koko talven omituisesti tulematta jäänyt lenssu. Kameraa ei siis viitsinyt kaivaa taskusta ihan joka välissä... Tässä kuitenkin toinen olennaisimmista tornitaloista:

Välillä mentiin sisälle lämmittelemään. Boston Public Library upeine John Singer Sargentin frescoineen soveltui tähän hommaan ihan kivasti:

Boston on siitä kiva kaupunki, että siellä julkinen liikenne pelaa ihan kivasti. Metro on puhekielessä the T - for obvious reasons:

Reissun parasta antia oli tällä kertaa kulinarismipuoli. Pääsin testailemaan etiopialaista, kiinalaista ja jamaikalaista keittiötä. Niin ja maailman rapeapohjaisinta pizzaa. Ah. Yllättäen eniten mieleen jäi kuitenkin kiinalainen. Tämä meidän paikallisoppaamme oli nimitäin kiinalaistaustainen miehen kollega, jonka perheen matkassa päästiin sunnuntaiaamuna kokemaan kohtuullisen autenttisen oloinen dim sum-brunssisysteemi. Homma toimii niin, että tätejä pyörii pöytien välissä työntäen ruokakärryjä, joista sitten valitaan itselle mieluisimmat jutut. Optimaalisessa tilanteessa mukana on iso porukka, jolloin saadaan mahdollisimman monenlaista juttua maistettavaksi. Pöytään ilmestyi vaikka mitä eksoottista. Erikoisin uusi tuttavuus olivat ehkä kananjalat. Ei siis koivet. Vaan jalat. Varpaat. Kaikkea maistoin ja oli aivan uskomattoman hyvää. Oikea makujen sinhvonia kuulkaas. En ole oikein tähän asti osannut arvostaa kiinalaista keittiötä - kotimaisten ruokaloiden taso kun ei usein kauheasti vakuuta. Pidän voimakkaan mausteisista etnisistä pöperöistä, joten kiinalaisen safkan hienostuneista tsydeemeistä on tähän asti ollut kokemuksen puutteesta johtuen vähän valju mielikuva. Ei enää. Hitto minkälaisia makujen ja koostumuksen taiteennäytteitä! Paikan nimi muistiin (China Pearl Chinatownissa) ja ens kerralla miehen kanssa takas!

Sunnuntaina pääsin vielä koluamaan Museum of Fine Artsia, joten reissu oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja tehokas. Kotimatkalla meidät tosin yllätti taas lumimyräkkä, ja kahden tunnin kotimatka otti sen nelisen tuntia... Ruorissa kun oli vuoronperään kaksi etelänelävää Miamista... Jesh! Ja jos kuulen vielä yhdenkin kerran lauseen Oh, that's so cute! menee jotain pysyvästi rikki sisälläni... Mutta siitä lisää joku toinen kerta. Nyt pitää nimittäin alkaa pakkaamaan: parin tunnin kuluttua auton nokka kääntyy itselleni vielä tuntemattomaan suuntaan. Jonkinlainen minitalvilomareissu on ilmeisesti kuitenkin luvassa. Jeiii!!! :)

Arkea, aherrusta

Tältä viikolta ei oikein ole raportoitavaa. Ei sillä, että olisi erityisen tyhmää tai tylsää. Oikeastaan ihan kivaa tällainen arki pitkästä aikaa. Tehdään eväät töihin molemmille muovirasioihin ja illalla katotaan ehkä jakso jotain sarjaa ennen nukkumaanmenoa. Splendid. Ei siis olla tehty mitään ihmeellistä enkä ole edes ajatellut yhtään mielenkiintoista ajatusta. Viikonloppuna kävin siellä Bostonissa ostamassa sen sohvan ja peiton ja ystävänpäivänä mentiin leffaan. Happy-Go-Lucky oli se leffa. (Tykkäsin.) Tosin aika moni katsoja lähti kesken pois - luulen, että johtui siitä, että siinä filmissä puhuttiin lontoota, ja PA oli aika bebasta, joten kuullunymmärtämisessä oli itelläkin vähän tikistelemistä. Tänään pitäisi olla ahkera kotosalla koneen ääressä. Mutta ensin pitää imuroida ja mopata ja pestä pyykkiä ja käydä kierrätyskeskuksella ja ruokakaupassa. Huoh. Kohta voisi kyllä tapahtuakin jotain...

Yön aikana oli taas tullut parikytä senttiä lunta. Taitaa olla koulut tänään kiinni.

Sana viikonvaihteeksi

Tänään saan työskennellä kotona. Miehen 30 tunnin päivystysvuorot ovat omalta kannaltani siunaus, sillä herran raataessa verstaalla minä saan toteuttaa rauhassa yökyöpelin taipumuksiani: kun mies ei tule kotiin ennen huomista, saan kukkua hommieni kanssa rauhassa tasan juuri siihen vuorokaudenaikaan, kun haluan. Eikä tartte herätä ennen kuutta :D Parasta on venytellä ja joogailla puuron poristessa pitkän kaavan mukaan, lueskella netistä uutisia ja soitella kotipuoleen... Niinpä nautin rauhassa tästä perjantaiaamusta ja asetun tietokoneen ääreen vasta illaksi ja yöksi.

Huomenna lähdetään miehen kollegan (+gf) kanssa Bostoniin sisustusmatkalle - kaverin koko kämppä tarvitsee mööpelit. Meiltäkin puuttuu kaikkea pientä ja vähän suurempaakin - niinpä hommasin itseni kyytiin. Vuokrattiin aivan hervottoman kokoinen muuttoauto (ei kuulemma tarvitse kuorma-autokorttia...) Tarkoituksena olisi käydä esim. kirpputoriturneella ja IKEAssa (taas - mutta kun me tarvitaan parivuoteen peitto, joka sopii euroopanmallin pussilakanoihin!). Meillä on nimittäin edelleen aika tyhjää:

Nonni. Eiköhän siinä ollut hömppää tälle päivälle. Apropoo, pitänee kekkasta pikaseen jostain jotain romankea huomisen Valentine's Dayn varalle... Vaikka se on kuulemma täälläpäin enemmänkin niin, että miehet yrittää paineessa ostaa jotain ihanaa naisilleen... tai ei kunnian kukko laula. Omasta mielestäni kotimainen ystävänpäivä on paljon kivempi asia.

Tässä vielä sananen viikonvaihteeksi.