Saturday 28 March 2009

On siis kevät

Tänään oli se vuoden ensimmäinen oikeasti lämmin ja aurinkoinen päivä. Jeiiiii!!!!!!

Kävin ulkona tarkistamassa tilanteen.
Harrikkamiehet pöristelivät polleina ympäri keskuspuistikkoa (ilman kypärää, natürlich) ja teinit notkuivat kylillä hippasen liian vähissä vaatteissa... Jep; kyllä se vaan on kuulkaas kevät. Ei alkumetreillään erityisen kuvauksellinen vuodenaika, mutta ne ihkaensimmäiset kukkaset loistavat juuri siksi sitäkin kauniimpina:



Aika hiljaista on silti edelleen kylän raitilla...


Tällaisena päivänä vaatii erityistä luonteenlujuutta vetäytyä sisälle koneen ääreen.

Saturday 21 March 2009

Roughin' it, New England style

Ikäänkuin antiteesinä viime viikonlopun hedonismille lastasimme perjantai-aamuna kamat rinkkaan ja lähdimme vähän rauhoittumaan luonnon helmaan - yliopiston eräintoilijoiden mökin kun saa vuokrattua naurettavaan 15 dollarin hintaan henkeä kohti. Tarkoituksensa oli ottaa iisisti lueskellen ja fiilistellen viinilasillisten äärellä ja sitä rataa. Sen verran oli edellisestä mökkireissusta aikaa, että näin jälkikäteen voi sanoa, että lähdettiin kyllä ihan selkeästi soitellen sotaan. Teki näille city slickersseille ehkä ihan hyvää.

Paikka oli kaunis kuin mikä ja sää - no, kuin morsian. Mutta ei siellä mitään kirjoja ollut aikaa lukea. Iltamat kului siinä, kun mies sytytteli märkiä puita alkeellisessa jenkkikamiinassa ja nainen väänsi hellan ääressä apetta ja neuvoi miestä tulenteossa. Esitteessä luki, että mökki on oikein erinomainen talvikäyttöön, koska joku nimetön kirvesmies oli nyrhinyt nurkat erikoisen tiukkaan. Pohjoismaista puutalorakentamista jonkinverran tuntevana odotin, että ahaa, nyt siellä on joku salvonut hirrestä imakat lohenpyrstöt sinne - hienoa. Tämä kuullosti minusta oikein kivalle ja molemmilla olikin ollut vähän ikävä suomalaiskansallista mökkeilykulttuuria. (Täällä ei hirsirakentaminen tunnu olevan loma-asuntotarkoituksissa yhtään yleistä jostain syystä, vaikka tavarasta ei luulisi olevan pulaa - silti läpsivät laudasta majansa.) Tämä erinomaisen hyvin eristetty mökki ei ollut kyllä sinnepäinkään. Ikkunoita ei ollut edes yritetty tiivistää, enkä sillä salvostyöllä ehkä lähtisi pöyhkeilemään... :D Karikkeen käyttö ulkohuussitarkoituksissa tuntui olevan vieras asia. Ja se kamiina...

Mutta savumyrkytykset ja muutamat palelevat näpit sikseen: reissu oli hauska ja maisemat jälleen kerran pakahduttavan kauniit.





Mökki sijaitsi tällaisen joen varrella.

Ja näissä vehkeissä lähdin leiriytymään luonnon helmaan:


Pointsit kotiin rock-asenteesta :D Jalassa taisi olla Converset...



Ovesta sisään astuessamme kaikki näytti vielä ihan lupaavalta:


The Stove of Doom.
(Also featuring: the Heteka from Hell.)



Voiko savumyrkytyksestä saada pysyviä aivovaurioita? Pää on tuntunut tänään tavallista höttöisemmältä...




Kotimatkalla nähtiin lihu.

Tätä lisää!

...ens kerralla testataan kuitenkin ehkä joku toinen mökki - ja pakataan perhaps villasukat matkaan.

Monday 16 March 2009

Aikuisten huvipuistossa

Ei ehkä tarvitse mainita että Nykin reissu teki gutaa. Teki, teki, teki.

Siellä on kaikkea. Se on rehellisen hedonistin mekka (- paikka, jossa on kiva käydä dippaamassa päätään, mutta jonne ei ehkä ole terveellistä jäädä lillumaan pidemmäksi aikaa.)

Rakastan hyvää ruokaa ja löytöretkeilyä kaikenmaailman keittiöissä - needless to say, Manhattanin kulinaristinen diversiteetti on aikalailla vertaansa vailla. Ei käy tylsäksi. Lisäksi siellä on tietty kaikki ne mielettömät museot ja taidegalleriat, joiden urakointia en ole ehtinyt vielä edes kunnolla aloittaa... Tykkään myös kierrellä ja kaarrella katselemassa mitä kaikkea kaunista sitä päällensä voisikaan hankkia - ja voi pojat että ei lopu kiertelemällä. Rakastan ennen muuta kuunnella hyvää musiikkia, mieluiten elävänä ja ehkä tanssahdella muutaman askeleen. Ja ennen kaikkea tätähän siellä on joka makuun. Joskus tykkään myös vain istuskella kahviloissa ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Ja missäpä olisi mielenkiintoisemmat apajat ihmisbongarille? Jokaiseen kolotukseen löytyy sopiva lääke ja jokainen mieliteko on mahdollista toteuttaa. No, ok - ei ehkä ihan jokainen... Mutta tällaisen 20-something wannabe-hipsterin tarpeet on aika hyvin katettu. :)

No selittelyt sikseen.

Hostelliksi osui tällä kertaa Williamsburg HostL (sic) ja siellä oleilu oli todella kuin olisi kyläilemässä jonkun tutun sohvalla: mukava kokemus kaikin puolin, kun hintakin oli alle kolmekymppiä/naama. Ja lokaatio Bedford Avenuella perfection. Ja täällä ei tuo Tauruksen parkkeerauskaan kustanna mitään. Agendalle otettiin (muutaman tarvehankinnan ohella) iltaelämän katsastelu. Asemapaikaksi valittiin oivalliseksi osoittautunut Williamsburg Brooklynin puolella. Oikeastaan tämä bändien bongailu meni vähän käsille, kun oli ihan liikaa mistä valita, mutta onnistuttiin silti viettämään kaksi hurjan mukavaa iltaa, ensin Williamsburgissa ja sitten lauantaina Manhattanin puolella. Ongelmana oli ainoastaan se, että joka himputin baari ja klubi näytti siltä, että siellä voisi viihtyä koko illan. Siis todella.


Bedford Avenue.



Katutaidetta. Ylhäällä joku kellojuttu. Alhaalla sitä "perinteisempää".



Brooklynissä on vielä rosoisuutta.




Mutta rannassa käppäillessä huomaa, että sliippaus on kovassa käynnissä:



Sinne nousee parasta aikaa lasitaloja.




Mutta enimmäkseen siellä sisuksissa näyttää enemmän tai vähemmän tältä.

Lauantaiaamuna raahasin kipuilevan seuralaiseni joen yli Chinatowniin dimsumille. Vähän kyllä jänskätti osattaisiinko tilata mitään, kun ei tiedetty yhdenkään ruokalajin nimeä. No hyvin sen onnistui osoittelutaktiikallakin, ja navat saatiin notkumaan noin neljän ruokalajin jalkeen. Laskua tuli yhteensa 16 dollaria kahdelta hengeltä. Ei paha ollenkaan! Paikka oli lisäksi siisti ja testihetkellä sopivasti täynnä.

Näin se täti kärryä työntää.

Päivä tamppailtiin ylösalas Manhattania, kunnes suunnattiin taas tukikohtaan punomaan juonia illan varalle. Ennen jorailua vedettiin napaamme puolalaisia perinneherkkuja(!), koska Brooklynissa on ilmeisen vahvat puolalaisedustukset. (En voi mitenkään suositella, vaikka paikassa oli kyllä yritystä.)

Harmistusta aiheutti, että himoitsemani TingTingsin keikka oli loppuunmyyty :( Alkuilta pyörittiin sitten Lower East Sidella osaamatta päättää minne mennä ja lopulta oppuillasta päädyttiin pyörähtelemään jo hyväksi - ellei erinomaiseksi - todettuun kellaribaariin East Villagessa:


Sen paikan DJ on ehkä mun soulmate <3 style="text-align: center;">Seuraava aamu alkoi kiireettömällä brunssilla rosoisen coolissa williamsburgilaisvegaanikahvilassa:


Sitten kengänpohjat kulutukseen:



Siellä se taas pilkisteli, ei tosin ole vielä tullut käytyä ylhäällä ...



Keskuspuistikossa ei vielä vihertänyt yhtään.



Juhdat oli duunissa, as usual.

Hauska reissu.


Sinne se jäi...

Friday 13 March 2009

Kaupungin pölyihin

Jep. Nämä lähtis nyt vähän hengittämään urbaania kulttuuria kitusiinsa. Ei ehkä sitten purista niin tuo pipo päätä...

Kahden tunnin päästä Tauruksen nokka kääntyy etelään kohti New Yorkkia. Asialistalla rentoa irrottelua ja ehkä vähän myös ujoa jorailua.

Näihin kuviin.

Have a great weekend, y'all!

Thursday 5 March 2009

Teflonlove

Tänään tarttuu lastaan kiinni - ja imakasti. Enkä nyt puhu siitä eilisestä leivästä, jota sain rapsutella muru murulta irti vuoan pohjilta (vaikka siitäkin voisin avautua vähäsen).

Tänään tuntuu taas vaihteeksi, että sovin paikalliseen sosiaalikulttuuriin kuin neliskulmainen palikka pyöreään reikään (sortsit kliseestä, en keksinyt parempaakaan). Noin yleensä ottaen olen kyllä jo onnistunut kehittämään jonkinlaisen sosiaalisen sivupersoonan jokapäiväisestä kanssakäymisestä selviämiseen. Joskus vain jenkkihymyn ylläpitäminen tökkii vähän tavallista enemmän...

Ei siinä mitään, että esim. hyvää huomenta toivotetaan joka ikiselle aamulla tapaamallesi naamalle – ja ikenet kaivetaan esille viimeistään työpaikalle saavuttaessa ja samalla intonaatio nousee uhkaavasti kohti falsettia. Ja on oikeastaan ihan kivaa, että jokaista ihmistä kiitetään painokkaasti jokaisen keskustelun päätteeksi ja kuulumisia kysellään joka välissä. Vielä kun oppisi käyttämään joka lauseen alussa, tai viimeistään lopussa keskustelukumppanin etunimeä, niin avot. Kaikki on yleensä ottaen mahtavaa ja superia – ja sehän on vaan kiva sillon. Sillä yllättäen tämä itsesuggestio menee itse asiassa itsellekin ihan täydestä – kuin väärä raha konsanaan. Ja kaikilla oli hyvä mieli.

Tietysti omasta mielestäni muun muassa tämä jatkuva nimittely on niin ärsyttävää, että germaaninen kumppanini on oppinut jo aikaa sitten, että nimeni hokeminen keskustelun joka väliin on mielestäni paitsi turhaa, myös osoitus keskustelukumppanini alentuvasta asenteesta - ja siis varma tapa saada minut varpailleni... Mutta ymmärränhän toki että heidän mielestään on vain ja ainoastaan kohteliasta osoittaa, että muistaa toisen etunimen. (Arvatkaa vaan muistanko itse kenenkään nimeä... ikinä.) Ja sekin on kai vain tapakulttuuria, että kun joku kysyy itseltä kuulumisia, vastaus pidetään lyhyenä ja ytimekkäänä - vaikka olisi juuri pelastanut maailman ydintuholta (tämän oppiminen on ollut kenties kaikkein vaikeinta – pirulaiset kun näyttelevät niin kovin uskottavasti olevansa aidosti kiinnostuneita toistensa tekemisistä…). Kaikki tämä on siis ihan ok. Että kaikki on aina awesame ja great. Mitä väliä oli substanssia eli ei?

...paitsi että kun sillä ON väliä.

Tällainen pohjattomaan positiivisuuteen pakottava kulttuuri kun sikiää sen tason pinnallisuutta ja epäkommunikaatiota että on melkeinpä sama käydäänkö suurinta osaa keskusteluista vai ei: tuntuu, ettei näistä ihmisistä saa mitään irti. Ovat kuin teflonia. Esimerkkinä toimikoon empiirinen koe, jonka suoritin erään shoppailutuokion lomassa. Esiteltyjen vaatekappaleiden ulkonäöllä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta kanssasisareni kommentteihin. Oh that's so cute! oli reaktio joka ikiseen lumppuun, jonka hänelle esittelin. Lopulta aloin tarkoituksella etsiä mitä karmeimpia asioita hänen nenän eteensä kiikutettavaksi. Ja kaikki oli yhtä söpöä. :)

Tällainen häpeilemätön epäaitous käypi raskaasti suomalaisnulikan luonnolle. Überpositiivisuuden hintana on maailma, jossa ei tartte oikeesti kohdata ketään. Super.

Tänään on ikävä ystäviä, joilla on omat mielipiteet.

Sunday 1 March 2009

Spoiled rotten

Ottakaa insuliinit esille - Hampsteria on hemmoteltu!

Sain mieheltä joululahjaksi viikonloppureissun jonnekin. No saas nähdä, ajattelin. Mutta sepä olikin laittanut töpinäksi ja perjantaiksi sain ohjeet olla valmiina talvitamineet laukkuun pakattuna puolenpäivän maissa. Täpinöissäni sovittelin tietty jo edellisenä iltana lumilautakenkiä jalkaani. Talviurheilua kun oli arvatenkin luvassa, mutten tiennyt ollenkaan minnepäin oltiin matkalla. Ajeltiin sitten parisen tuntia kohti pohjoista kääntyen aina vain pienemmille metsäteille. Ulkona oli plussakelit ja puolivälissä matkaa alkoi sataa kaatamalla - vettä, onneksi tällä kertaa. Ehkä ne urheilut jäisivät tällä kertaa vähän vähemmälle... Matkan varrella ohitettiin jos jonkinlaista motellia ja murjua - ja jokaisen ohi ajettuamme kiitin onneani, ettei vielä oltu perillä (tai, no; ehkä sadekeli teki tepposet - ei ne kaikki tietty ihan kamalia olleet - vaan enimmäkseen semmoista road movieista tuttua perus tienvarsimotelliamericanaa). Matkamme jatkui. Ylitettiin jo osavaltion rajakin Mainen puolelle. Sitten, ihan keskellä syrjäisintä maaseutua, Fryeburgin (!) kylässä sain ohjeet jarrutella vähän.

Kuvitelkaa tähän väliin, että olette istuneet kolme tuntia autossa, jossa ei toimi lämmityslaitteet ollenkaan, mutta puhallus on pidettävä täysillä, ettei ikkunat höyrysty (jep. rakas tauruksemme on täysiverinen susi). Auton huurteisten ikkunoiden ulkopuolella lymyää erehdyttävästi syysiltaa muistuttava kolean sateinen iltapäivä keskellä syrjäseutujen sysimetsää. Minkälaiseen paikkaan toivoisitte tässä tilanteessa saapuvanne?

B+B nimeltä Peace With-Inn liippasi ainakin itsellä aika lähelle. Termi romantic getaway sopii tähän kohtaan paremmin kuin hyvin. Käteen lyötiin heti aluksi lasi hyvää punkkua kera suussasulavien juustojen; istahdin takkatulen ääreen - ja olin myyty. Paikka on sisustettu viktoriaaniseen tyyliin viimeistä piirtoa myöten. Siis lattiasta kattoon sävy sävyyn pystyraitatapettia, ruutua ja kukkakuosia, mahonkia - ja verannalla valkea rottinkikalusto. Tämän ne täällä osaa. Ei yleensä my cup of tea, mutta kun homma oli vedetty niin viimeisen päälle, että eihän siitä voinut olla tykkäämättä. Huoneessa reilun kokoinen porekylpyamme, king size sänky (ihan mahotonta liioittelua, kuka muka tarvitsee niin paljon tilaa? Heräsin yöllä ja ihmettelin mihin mies oli hävinnyt. Se olikin vaan omalla puolellaan - jonkun metrin päässä minusta.) Ja sängyn päällä tietysti siistissä asetelmassa ihan liian monta tyynyä. Settiin kuuluu mainittujen iltapäivädrinkkien lisäksi paikanpäällä valmistettu (taivaallinen) aamiainen. Ja sauna (taisi olla saunahullulle saksalaiselleni tärkein valintakriteeri :D). Ja mikä parasta, koko paikassa on tarjolla vain muutama huone, joten intiimi fiilis ei rikkoudu, vaikka paikka olisikin "täynnä". Suosittelen. Etenkin kun tuo last minute special -hinta on todella kohtuullinen. TJEU:








Ei paljon paremmasta väliä. Ulkona ropiseva jäinen tihkusade ikkunan läpi katseltuna oikeastaan vain paransi kuumassa vaahtokylvyssä istumisen nautintoa. Jos tekstistä nyt alkaa välittyä jollekin kehuskelun makua, se ei ole ollut tarkoitus - olen vain edelleen aika fiiliksissä. En majoitu yleensä hotelleissa, joten tämmöinen tuntui ihan hurjalta revittelyltä...

Ja, ellei tässä olisi ollut jo tarpeeksi ihanuutta, oli seuraava päivä aurinkoinen - ja lämpötila pakkasen puolella = mäkeen! Lähtiessä nappasin kuvan myös majatalomme julkisivusta:


Otimme päivän to do -listalle seudun isoimman skimbakeskuksen. Matkalla sinne avautui auton ikkunasta tällainen näkymä:




Kyseessä on Mount Washington ja samanniminen hotellikompleksi, jossa vuonna 1944 isot herrat pitivät kuuluisan konferenssinsa, jossa perustettiin muun muassa Maailmanpankki ja IMF. Opin myös, ettei tämä Bretton Woods ole vain tämän kansainvälisen talouden hallintajärjestelmän nimi, vaan myös osavaltiomme suurin hiihtokeskus. Se sijaitsee tätä hotellia vastapäätä, ja näkymä sen rinteiltä on jokseenkin tämä:

(Se äskeinen iso hotelli pilkistää tuolla laaksossa.)

Aivan: juuri siellä työnnätimme menemään lauantai-iltapäivän. Ja kyllä tiedän; laskettelu on ehkä maailman epäekologisin urheilumuoto ja pahimmanlaatuista juppien ökyilyä ...mutta tätä on kovin hankala pitää mielessä, kun pääsee luikauttelemaan täysillä letit tuulessa läpsyttäen pitkin auringossa kylpeviä hankia... Voi sitä riemua! Ja kun vielä lopuksi päästiin suikauttamaan viimeinen mäki kissan jälkiä pitkin niin siinä olikin päivä ihan kivasti pulkassa. (Ei onneksi sentään siinä ensiapujoukkojen keltaisessa pulkassa, vaikka aika kovaa pudoteltiinkin menemään ;)

Uteliaisuuspäissämme hurautettiin vielä ennen kotiinlähtöä tuonne Mount Washington Resorttiin lämpimille drinkeille. Aika hienoa oli siellä. Ja aika hienot näkymät tuonne vuorille. En kehdannut ottaa kameraa esille hienossa aulabaarissa... Mutta tässä kuva paikan kotisivuilta:


Glögin puutteessa kaakaon maidottomaksi korvaajaksi olen löytänyt täällä useimmissa paikoissa listalta löytyvän lämpimän omenasiiderin Tuaca-liköörillä (kuulemma romminkin käy) ja kanelilla terästettynä; drinkki ovelasti nimeltään Hot Apple Pie. Suosittelen lämpimästi.

Kotiin ajeltiin levänneinä ja tyytyväisinä. Tämä minireissu tuntui ainakin viikon mittaiselta.