Friday 31 October 2008

Aikaansaamattomuutta

Tänään en saavuttanut mitään. Vaikka piti hoidella vaikka mitä. Eniten harmittaa, että Halloween-kostyymi lauantain juhliin on edelleen hankkimatta. Kierrettyäni kaikki ostarin partyparty-kaupat ja voin todeta, että kaikki naisille suunnatut asukokonaisuudet ovat kamalia ja joko paljastavat navan tai ihan liikaa reittä ja vähintäänkin sisältävät pikkutuhmia viittauksia... Ideoita? Kuulemma Uma Thurman Pulp Fictionissa ei ole tarpeeksi tunnistettava hahmo. Pöh.


Kenties ovat ihan oikeassa: valkeassa kauluspaidassa ja mustassa peruukissa ei taida olla hirveästi hohtoa...



Graduhommien asemesta testailin tänään miehen kameraa:


Näkymä olohuoneen ikkunasta uuden verhon läpi.



Orkideoista on aika hankala ottaa huonoa kuvaa.
Mies osti omaksi ilokseen. Ihme mies.



Tässä näkyy mainittu verho kokonaan ja vähäsen sohvankulmaa.
Ollaan siis olohuoneessa.




Ja tuo kasvi kuolee käsiin, kuten kuvasta näkyy.
Tietääkö joku kuinka paljon/usein tuommoista pitäisi kastella?
Ehkä se ei vaan tykkää lämpötilan jatkuvasta vaihtelusta...
Vielä yksi orkideaotos viikonlopun kunniaksi:


Huomenna Bostoniin.
Hauskaa viikonloppua!!!

Thursday 30 October 2008

Kummastuslista goes no 1 - and 2

Sori, mutta pakko mainita tästäkin:

Kummastuslista nro 12. Vessanpöntöt. Niiden suunnittelussa on ilmeisesti asetettu viihdearvo ensisijaiseksi tavoitteeksi. En ole keksinyt mitään muuta syytä miksi veden täytyy nousta lähes peffan tasolle asti, niin että tuotokset saavat sitten vetäisyn jälkeen seilata näyttävästi kohti kohtaloaan valtaisan pyörteen silmässä. Näin ylitulvimisen vaarakin on aina jännittävän lähellä. Puhumattakaan loiskimisen tuottamista lisäefekteistä... Jenkit puhuvatkin mielummin "WC-maljoista" (toilet bowl), joka kuvaa ilmiötä oikein osuvasti; siellä killutaan pitkään ja hartaasti, siinä missä suomalaisten "pöntöissä" ei kauaa pöhise. Tiedän kyllä, ettei sinne ole mikään pakko katsoa. Mutta on se vaan aika hypnotisoivaa... :D

Lapsella on liian vähän virikkeitä...?

A propos, aloitin juuri Samuel Shemin The House of Godin, jonka avulla saan toivon mukaan myös jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaisen mankelin läpi miestäni parhaillaan veivataan. Vaikuttaa aika hauskalta.

Vetäkää rasti seinään

Selkärankani pehmenee täällä nopeammin kuin arvasinkaan: on nimittäin pakko tunnustaa, että käytiin kotimatkalla New Yorkista syömässä... mäkkärissä. Olin aika nälkäinen ja väsynyt.

Niin, ja eilen ostin autoon talvirenkaat(!). Minä. Autoon. :O Apokalypsin merkkejä odotellessa...

Monday 27 October 2008

New York, New York!

Voi että, että olinkin fiiliksissä New Yorkin reissusta! Lähdettiin matkaan heti aamusta, kun mies palasi yövuorosta. Mies nukkui, minä suhailin ja matka todellakin taittui noin neljässä tunnissa, jos lasketaan pois ne kolme pissataukoa, jotka kahvilalli kuski joutui pitämään. Ohjastin Tauruksen ihan itse suoraan Manhattanille. Ei siellä kovin kummoista ollut ajella; liikenne oli aika joustavaa. Enemmän on pelottanut Helsingin keskustassa :)

Ensimmäisenä iltana satoi välillä kuin saavista kaatamalla, joten kuvia ei lauantailta liiemmin ole. Mutta eivät märät vaatteet innokkaiden turistien tunnelmaa latistaneet. Oli ehkä hauskinta pitkään aikaan. Suhailtiin metrolla ja kuljeskeltiin Greenwich Villagessa ja Sohossa - shoppailulle uhrattiin aikaa vain vaivaiset puolitoista tuntia(!). Ostin lopulta mm. hienon sateenvarjon, mutta unohdin sen lähtiessä hostellille :( Kello viiden cocktail myöhäisen quesadillalounaan päätteeksi oli oikein napsakka valkea Cosmo...


Heh :) Cocktailin jälkeen tämä nauratti hampsteria kovasti...


Tässä utuinen kuva Villagesta hetkenä, kun sade lakkasi. Aika idyllistä.

Illalla oltiin jo aika väsyneitä, mutta onnistuttiin ulostautumaan ja syötiin Villagessa ehkä maailmankaikkeuden paras calzone kotoisan oloisessa pitseriassa, jonka edessä oltiin nähty päivällä hirmuinen jono (Se olikin joku kuuluisa John's Pizzeria). Suosittelen lämpimästi kaikille italialaistyyppisen pitsan ystäville. Jestas että oli hyvää. Siitä kuljeksittiin tyytyväisinä Meatpacking Districtille ja päästiin jostain käsittämättömästä syystä jonon ohi julkkisyökerho Tenjuneen, jossa juotiin yhdet 20 dollarin drinkit ja tanssailtiin hetki kauniiden ihmisten keskellä. Ulkona oli paparazzi :D

Sunnuntaiaamu valkeni pilvetönnä ja päätös unohtaa loputkin shoppailusuunnitelmat oli helppo tehdä: suuntasimme sen sijaan Keskuspuistoon Dean&Deluccan herkkukaupan kautta. Joko ehdin kehua miten hyvää kahvia täältä saa? Siis ihan tosi hyvää :)



The Reservoir.



Trump Tower.

No, talvitakki ja lenkkarit jäivät tällä kertaa hankkimatta, mutta ehkä ne vielä ehtii. Ensi viikolla katsastusvuorossa Boston.

Friday 24 October 2008

Kurpitsakallon paluu

Perjantaina tein jotain oikein überamerikkalaista; kaiversin kurpitsasta tällaisen jack-o'-lanternin Halloweeniksi:

Silpomisen kohteeksi joutui lopulta yksi esittelemistäni pikkukurpitsoista, koska unohdin hankkia järeämmän vihanneksen kaiverrustalkoita varten... Kyseessä oli siis tällainen yhteisöllinen kokemus miehen työkavereiden kotona. Mies sattui kuitenkin olemaan yövuorossa, joten otin osaa yksin. Olipahan kiva saada vähän sosiaalista kontaktia!

Tässä työmme hedelmät:

Hienoin on ehkä tuo ylärivin vasemmanpuoleinen pääkallo...?

Tästä sainkin idean testailla vähän kaikkea muutakin periamerikkalaista aikani kuluksi. Listalta voi jo ruksia yli ainakin Rescue 911-kokemuksen ;) Menu-puolelta on nähty jo macaroni&cheese-hässäkkä (todella mautonta huttua, 5+) ja perusburgerit (ravintolatason viritelmä bataattiranskalaisilla oli erinomainen, 8,5; paluu kasvisruokavalioon siirtynee vähän tuonnemmaksi...). Tähän asti Ben&Jerry's-puoli on jäänyt vähän paitsioon, koska pakastelokeromme toimii todella heikosti. Naapurikylältä löytyy kuitenkin ketjun jäätelöbaari... Kotona voikin sitten arvailla kuinka monta kiloa saan kertymään lanteille jouluun mennessä :D Varsinkin kun juoksukenkien hankkiminen tuntuu aina vain lykkääntyvän... Näihin kuviin.

Wednesday 22 October 2008

We're in for nasty weather

Loppuviikoksi on todella luvattu lunta! Tuli kiire talvirengaskauppaan. Ei kyllä uskoisi tämän päivän perusteella moista... Aamupäivä vierähti vuokranantajien kanssa uunia fiksaillessa, mutta iltapäivällä pääsin karkaamaan kävelylle kirpeän viileään ulkoilmaan. Otin kameran mukaan:

Matkalla tuli vastaan paljonkin mielenkiintoista valokuvattavaa, mutten oikein uskaltanut napsia kuvia ihmisten taloista ja pihoista... Sellaisia Norman Bates -tyypin puuhuviloita löytyy mitä ihmeellisimissä värisävyissä. Jostain syystä pinkki-vihreä-yhdistelmä tuntuu olevan erityisen suosittu(!) - niin että seinät ovat pinkit ja ikkunanpuitteet sillä toisella värillä. Far out.

Tässä vielä esittelyssä naapurin "Wanha Jenkkikauppa":


En ole vielä päässyt tutustumaan valikoimiin, koska luukulla on lappu, jonka mukaan omistajat ovat viettämässä "ensimmäistä lomaansa 40 vuoteen". Suotakoon se heille.

Aurinkoisen päivän innoittamana ajattelin esitellä teille myös pienenpienet kurpitsani, joista olen hyvin ylpeä:


Okei, yksi niistä on ilmeisesti oikeasti joku "squash", mutta meillä ei viilata pilkkuja.
Ne asuvat täällä meidän "ruokasalissa":


Aika kolkko on siis vielä fiilis meitin penthousessa. Josko siihen vaikka pöytäliinan sipaisisi? Voi, kunpa saataisiin jo vieraita täyttämään nuo tyhjät tuolit! Jos näyttää siltä, että kuva on vinossa, se johtuu ainoastaan siitä, että tässä residenssissä yksikään kulma ei ole suora :D Vähän niinkuin Linnanmäen Vekkulassa asuisi :D Ei sitä huomaa, kunhan ei vaan asettele huonekaluja seiniä pitkin...


Tässä taas on viaton kolmen dollarin huonekasvi asetettu sadistiseti suoraan paahteiselle ikkunalaudalle. Arvioisin, ettei rehu näe joulua. Elleivät ensimmäiset pakkaset vie, niin viimeistään se luovuttaa tammikuussa, kun jää omilleen sadististen isäntiensä lähtiessä toiselle mantereelle...

Lauantaina lähdetään käymään New Yorkissa(!!!!), minkä jälkeen voi jo odottaa vähän mielenkiintoisempia postauksia. Täältä tähän.

Burnin' down the house

No niin ja sitten on ensimmäinen Rescue 911-puhelu näppäilty :D Laitoin vähän pyyhkeitä uunin alalaatikkoon säilöön. Ei se mikään alalaatikko ole, vaan toinen uuni! Sieltä tuli poliisisetä ja monta palomiestä... muttei William Shatneria :(

No ei siinä kuiskaan käynyt. Mies näytti sille vähän jauhesammutinta ja siinäpä se sitten olikin. Kamala sotku vain jäi. Kuka käyttää kaasu-uunia enää anyways??? Muutenkin avotulen pito sisätiloissa ilman takkaa on vähän arveluttavaa - vaikka täytyy myöntää, että onhan se kaasulevy kokkaushommissa kyllä aika ässä. Taitaa kuitenkin mennä pakastepitsat kotvaksi pannaan tässä huushollissa...

Siispä. Kummastuslistan nro 11: Kaasukäyttöiset kotitalouslaitteet. Varsinkin tällaiset källiuunit, joiden peltilaatikoista ampaisee ulos helvetinliekkejä. Normaalitoiminnassakin huoneeseen leijailee epäilyttävä kaasun haju. Ei ymmärrä.

Ette kyllä usko miten ärsyttävää ainetta on tuo jauhesammuttimen jauhe... Hajotti jo imurin, ja pian myös mun hermot. (Sen maailmanlopun masiinan tuho ei toisaalta harmita/yllätä ollenkaan.) Siis miten jauhe voi tarttua noin tiukasti kaikille asunnon pinnoille???? Ja löytää tiensä ihan joka kolkkaan. Myös kaappien sisäpuolelle. *@#*!!!! Jos jollain niksipirkalla on kokemusta kyseisen aineen käsittelystä, niin siivousvinkkejä otetaan vastaan mielihyvin...

Kaikkea sitä...

Tuesday 21 October 2008

Siilillä on piikit ja linnulla on höyhenet...

Tässä listaa asioista, jotka ovat hämmästyttäneet ja kummastuttaneet bloggaajaa tähän saakka:

1. Autolla joka paikkaan. Olihan tämä tietty jo entuudestaan tiedossa, mutta silti. Ei mitään tsäänssiä kävellä mihinkään. Ja se tarttuu. Voi olla päiviä, jolloin ainut kävely, jonka teen, on kotiovelta autolle ja sitten vähän steppailua määränpäässä. Nokun välimatkat ovat vain niin pitkät. Oikeesti. No, onneksi tankki täyttyy noin 30 eurolla...

2. Täällä on halpaa! Ei pelkästään petrooli, vaan kaikki paitsi laadukas ruoka, mausteet ja viini. (Viinakin on halvempaa kuin kunnon skumppa. Elä nyt sitten kunnon elämää tällaisessa habitaatissa...)

3. Apteekin hyllyllä on Lumenen tuotteita. Mutta nekin ovat halvempia kuin Suomessa. Imagine that! En yleensä satsaa kasvovesiin, mutta ostin silti ihan vain tästä syytä itselleni Lumenea. Suomenkieliset tekstit ja kaikkea! Härregyy...

4. Bagels. Nämä New York -elokuvista tutut rinkelit eivät ole ollenkaan samaa sarjaa kuin kotoisat serkkunsa. Ehei; pullea ulkokuori toki antaa vaikutelman kuohkeasta ja rapeasta sämpylätyyppisestä ratkaisusta, mutta oikeasti kyseessä on tiukkaa tavaraa all the way. Tällainen aamiaiseksi - eikä muuta sitten mahdukaan. Mutta todella hyvän makuisia ovat. Löytyy suolaista ja makeaa. Sunnuntaiaamupalojen juttu. Muuten leipä täällä on yleensä aina jotenkin makeaa. Taitavat tykätä vähäsen sokerista.

5. Kaikki rakennukset - ja varsinkin asuintalot - näyttävät selittämättömällä tavalla kummallisilta. Pahvisilta. Eilen tosin hoksasin, että syynä saattaa olla se, ettei niissä ole ollenkaan räystäitä, siis vesikouruja. Ja toisaalta, ettei niissä ole myöskään minkäänlaisia ikkunalautoja ulospäin. Julkisivu on siis yleensä aivan lättänä. Yleisvaikutelma on jotenkin nukkekotimainen ja halpis.

6. Edelliseen liittyen: talojen eristys on olematonta ainakin meidän residenssissä - vaikka täällä tulee olemaan ilmeisesti ihan yhtä paljon lunta kuin Itä-Suomessa kevättalvisin. Öljyä vaan kattilaan ja lämmöt täysille? Talvea mielenkiinnolla odotellen... Tälle viikolle on kuulemma luvattu ensimmäiset lumisateet! Tarttis ehkä hankkia talvirenkaat?

7. "Luomu" on täällä yllättävän kova sana. Mitä sillä nyt ikinä täällä tarkoitetaankaan... Co-opista saa kaikkea mitä vain voit kuvitella tarvitsevasi - sushista pellavansiemeniin - kunhan olet valmis maksamaan tuotteista huiman hinnan. Jopa meidän kylällä on "Health Food Store", josta löytyy vaikka mitä.

8. Tiskirätit ovat tällä ilmeisen tuntematon konsepti. Kaupan on vaikka minkälaista kangasriepua, mutta perus-viledaa ei missään. Mutta ei hätää, avustuspakettien lähettämisen voi perua, sillä luomukaupan valikoimista sellaisiakin viimein lötyi. All is not lost.

9. Täältä saa myös laktoositonta maitoa ja soijatuotteita! Ja kaurapuuroa. Siis ihan tavallisesta marketista.

10. Imurit. Mein gott! Ainut saatavilla oleva formaatti on sellainen 50-luvun mainoksista tuttu rakkine, jonka raskainta osaa on tarkoitus liikutella ympäriinsä valtavine suulakeosineen. Ja ainakin meidän Wall-Martin halpisversio pitää semmoista metakkaa, että ihan oikeasti laitan aina korvatulpat korviin. Ja sittenkin vehje lähinnä siirtelee roskia hönkäilyllään paikasta toiseen. Todella kätevää. Ostin mopin.

Nyt tämä alkaa kyllä vähän kuullostaa epätoivoisen kotirouvan vuodatukselta ;D Hankintalistalle: elämä.

Hoodit haltuun, vol. 2

Tällä kertaa käsittelyssä taidemuseo, jossa kävin esittäytymässä. Ja sehän meni oikein hyvin! Oikeastaan tässä tilanteessa hankala kuvitella miten tapaaminen olisi voinut mennä paremmin... Vaikka mitä kiinnostavia projekteja olisi tarjolla, kunhan valitsen itselleni mieluisimmat päältä. Nyt vain pitäisi hommailla viisumiasiat kuntoon, niin avot! Kunpa se olisikin niin yksinkertaista... Turistiviisumilla kun et saa tehdä töitä edes ilmaiseksi. Viime päivät olenkin sitten kahlannut säännösviidakossa ja laskeskellut mahdollisuuksiani ja kustannuksia kaikilla mahdollisilla vaihtoehdoilla. Ei tule kesää... tai tulee hyvinkin, ennenkuin minulla on minkään valtakunnan viisumia (saati sitten Ameriikan).

En silti aio vaipua epätoivoon, sillä kyllähän tähän nyt joku tolkku pitää saada ennemmin tai myöhemmin. Nyt pitäisi ensin viimeistellä gradu pois alta, ja, kas, ovet yliopiston kirjaston ihmeelliseen aarreaittaan aukesivat minulle kuin ihmeen kautta aivan ilmaiseksi vain siksi, että satun olemaan ko. instituution työntekijän "kotipartneri" :D Hiphei! Ja sieltähän löytyy ihan kaikki. Ja vähän päälle. Oh bliss...


The College Library. My mekka for the next months.

Hoodit haltuun, vol. 1

Siis neighbourhoodit. (Tässä vaiheessa on ehkä hyvä kehottaa kaiken maailman kielitoimiston poliiseja vaihtamaan kanavaa. Jos anglismien tehoviljely saa niskakarvat nousemaan pystyyn, olet väärässä paikassa. Tämän bloggaajan pää toimii kahdella taajuudella ja sillä sipuli.)

On aika esitellä kotikonnut. Seuraavassa kierros meidän kylällä kuulaassa syysauringossa:





Katolilainen kirkko. Kyltissä meille kerrotaan, että "Catholics Can Always Come Home". Häh? Kylttiä kuvittavassa piirroksessa toisiaan halaavat katolilaiset(?) herrat ovat jostain syystä pukeneet ylleen jonkinlaiset kukkakuvioiset moomoot tai yöpaidat mallia Nanso of Finland. Täytynee ottaa kuva vähän lähempää... Tulen aina hyvälle mielelle kun kävelen ohi. Jos mies on katolilainen, niin josko siinä siivellä...?

Sitten ollaankin jo kylillä. Asumme siis tosi lähellä "keskustaa". Pikkukaupungeissa tuntuu aina olevan tällainen "Village Green", ts. neliskulmainen puistoalue, jota halkovat geometrisesti sommitellut kävelykujat, joden välissä nurmikko on viimeisenpäälle kynitty. Greenin ympärillä tässä tapauksessa majailevat kaupungintalo, vanhustentalo, kirjasto ja palokunta. Ja tietysti muutama kirkko. Aika hiljaista on tällä raitilla yleensä. Elokuussa kuulemma joka torstai paikalliset viljelijät pitävät tässä markkinat. Meiltä löytyy muuten myös "Village Market", "Village House" ja "Village Pizza"...

Peopleita odotellessa...

City Hall. New Englannissa ei ole otettu tavaksi seurata mitään trendihöpötyksiä arkkitehtuurin suhteen. Tämäkin on rakennettu varmaan 80-luvulla. Niinpä kaupungin keskustat näyttävät vähän nukkekotimaisilta. Tunnelma on vähän niinkuin Disneylandissä. Ja vähän nämä tykkää noista antiikin portiikeista! Meidänkin kodin verannalla on oikein tymäkät pylväät.

Huomatkaa, että meidän kylällä on myös oopperatalo (ks. teksti vasemmalla). Ja tietenkin kompositioon kuuluu jämäkän kokoinen nelivetomaasturi. Niitä täällä on odotetusti liikenteessä todella paljon.


Kävin muuten kyseisessä pytingissä kysymässä kierrätysmahdollisuuksista, ja sain tietää, että sellainen keskus on tosiaan perustettu ostarien yhteyteen, mutta kukaan paikalla olleista ei ollut koskaan käynyt siellä... ;) Ei silti, ihan hyvät fasiliteetit siellä oli ja pääsen kuin pääsenkin toteuttamaan kierrätysvimmaani - miehen suureksi huvitukseksi. Nyt meillä on ainakin kuusi erilaista lajittelutörppöä keittiössä. Huraa!

Public Library. Siis tämä on ihan lilliputti :) Disneyland-vibat käyvät tämän kohdalla kaakossa.

The Baptist Church. Vähän "Ameriikan gotiikkaa" peliin?

Yet another church. Ilmeisesti juuri tämän kirkon tapulista kuuluu välillä aivan hämäriä hittikimaroita varsin kummallisina vuorokaudenaikoina. Olin tunnistavinani joitain joululauluja...
Vieressä paloasema, jonka pihalla oli ihan pakko kuvata tämä:

Näitä on ihan joka paikassa, ja ihan niinkuin Aku Ankassa! :D Joillakin on kuitenkin keltainen hattu. Pitänee bongata tänne sellainenkin...

:D Enpä huomannut kuvaa napatessa, että siinähän on banaaninkuoret päällä. No, ihan kiva tatsi :)

Ja sitten takaisin kotia kohti.

Tässä on joku vanha tehdasrakennus jonkun joen rannalla.
Joki virtaa siis halki kylän.

Monday 20 October 2008

Tapahtunut tähän mennessä, osa II

No sittenpä alkoi elämän harjoittelu New Englandissa. Laskua pehmensi huomattavasti se, että saapumiseni ajoitus oli lähes täydellinen: täällä on täysi ruska päällä, niin kuin vain turistibrosyyrien perusteella voi kuivitella. Sain nauttia täydellisistä aurinkoisista syyspäivistä ja onneksemme ehdimme myös käydä patikoimassa luonnossa muutamaan otteeseen. Tässä kuvasia:

Tämä kuva (ylinnä) on naapurin pihasta.

Tämä taas Collegen campusalueelta, jonkun "alfa-beeta-gamma" tms. fraternity housen pihasta.

Ja tämä Mt. Sunapeen laskettelukeskuksesta :) Täytynee palata vähän syssymmällä...

Meillä kävi myös vieras, jonka kanssa pistäydyttiin Franconia State Parkin luontopolulla miehen töissä ollessa:

The Pond.


Aika nättiä oli siellä.

Siis for real. Ja tietty hirmu laumat amerikkalaisturisteja khakihousuissa ja valkoisissa lenkkareissa. Kuviin onnistuin kuitenkin useimmiten luomaan illuusion rikkumattomasta luonnonrauhasta :)

The Flume and I.


Its me alrite.

Tässä on joku vuori.

Kotimatkalla pysähdyttiin vielä ottamaan kuva tästä ilta-auringossa kylpevästä mahtavasta vaahterasta.

...ja sitten muihin aiheisiin.

Sunday 19 October 2008

Lady Manhattan

Ja sitten alkoi jostain syystä ihan yllättäen jännittää se Manhattanin skylinen näkeminen. En tajua miksi - mutta toisaalta: enpä olekaan ennen nähnyt oikeita pilvenpiirtäjiä livenä. Ja olihan se huisia! Se on jotenkin niin syöpynyt television maailmasta tajuntaan, että kun sen näkee, niin se näyttää vain unenomaiselta kangastukselta (syynä kai tietty suurkaupunkien smogipilvi) ja illalla - no... Gotham Cityltä.

Pikkiriikkinen kiinalais(?)miehen isännöimä hostelli löytyi muutaman harha-askeleen jälkeen tosi helposti. Paikka, Times Square Dream Hostel, on ihan bussiterminaalin vieressä ja todella edullinen ja ainakin tällä kertaa siisti. Ilmainen netti eikä kotiintuloaikoja. Suosittelen kiireisille yön yli matkaajille oikein lämpimästi! Raahauduin tietysti siitä ihmettelemään kaupungin valoja - ja niitähän löytyi ihan kivasti Times Squarelta ;). Valitettavasti New Yorkista minulla ei ole postata kuvia, koska jätin vanhan kamerani kotiin - aikeissani sosialisoida miehen uusi vempain perille päästyäni. Tässä kuitenkin jonkun ottama kuva paikalta:

Aamulla nousin aikaisin, että ehtisin vähän kiertelemään katuja ennen New Hampshiren junan lähtöä. Sattui olemaan mitä kuulain ja aurinkoisin syyspäivä. Nautin fiiliksistä täysin rinnoin. Sieltä metrosta tosiaan tupruaa valkoista vesihöyryä kadulle - ihan niinkuin elokuvissa! Ehdin jopa käydä tsekkaamassa paria hostellia siskon vierailua silmällä pitäen. Varauksen tein viimein Gershwin Hotelliin, joka on mielestäni hyvissä asemissa 5th Avenuella. Ei sillä että mitään New Yorkista tietäisin, mutta kuitenkin... Mondon oppaat on luettu tarkkaan :)

Junamatka alkoi aamupäivällä ja päättyi iltahämärissä - vaikka autolla matkan taittuisi noin neljässä tunnissa. Kuulin päätepysäkillä kanssamatkustajilta, että ilmeisesti juna käy jossain sivuraiteilla kääntymässä, joka lisää ainakin tunnin matkustusaikaan! Tämä on kuulemma myös koko maan eniten myöhästelevä linja. Huh ja hee. Julkinen liikenne ei odotetusti ole ihan hirveän suosittua täällä. Tosin itse matkustaminen oli mielestäni oikein mukavaa: valtavat pehmeät istuimet ja siistit vessat. Ja lennolla tapaani brooklyninläispoika kun oli pelotellut minua etukäteen junamatkustamisen kauheuksilla... Ei pidä uskoa kaikkea mitä sanotaan.

Maisemat matkalla olivat uskomattomat - taisin saapua juuri oikeaan aikaan, kun ruska on kaikkein herkullisimmillaan! Alkumatkasta tosin oli tarjolla enimmäkseen merenrantaa, jonka hallinnoimisessa vuorottelivat teollisuusalueet ja ylelliset golfklubit. Mutta mitä lähemmäs määränpäätä tultiin, sitä idyllisemmäksi kävivät mestat. Jos Gilmore Girls on tuttu niin tiedätte mistä puhun. Kolonialistiseen tyyliin rakennettua maaseutua, jossa kaikissa taloissa on sellainen pitsihuvilatyyppinen kuisti - ja juuri nyt sillä kuistilla täytyy olla kokoelma isoja oransseja kurpitsoita. Juuri ennen omaa asemaani aurinko laski ja määränpää hukkui pimeyteen.

Friday 10 October 2008

Tapahtunut tähän mennessä:

No niin. Blogi on pystyssä. Nyt pitäisi sitten kirjoittaa jotain... Katsotaas miten tämän nyt aloittaisi? Kauheasti olisi kommentoitavaa. Mutta ehkä en yritä kiiruhtaa asioiden edelle, vaan listaan ensin vähän tähän astisia kokemuksiani tästä kaikesta - nyt kun niitä vielä muistaa. Eli:

Ensimmäiset päivät ja viikot ovat hurahtaneet ohi jonkinlaisessa epätodellisessa usvassa - ja toisaalta kaikki on kuitenkin tuntunut ihan normaalilta. En ole jännittäjätyyppiä. Ainoastaan Helsinki-Vantaalla kouraisi vähän vatsassa, mutta sekin saattoi olla lähinnä tyhjään mahaan juodun (erittäin hyvän ja erittäin ylihintaisen) kuohuviinin ansiota.

Lento sinänsä ei tuntunut yhtään pitkältä, - ei tosin ollenkaan sen ansiosta, että minut oli laitettu istumaan keskiriviin juuri ennen jonkinlaista väliseinää, mikä tarkoitti tietenkin sitä, että koneen kaljaa kittaavat suomalaismatkustajat hyppivät jatkuvasti edestäni vessajonosta toiseen. (Tips för alla passagerare: käyttäkää sitä web-check-in-palvelua. Pääsette itse valitsemaan missä kohtaa konetta istumalihaksianne puudutatte). Jalkatilaa oli tosin oikein ruhtinaallisesti. Sain jutustella lähes koko matkan viereeni sattuneen kohdemaan alkuasukkaan kanssa. Tyyppi oli New Yorkin Brooklynistä ja tunsi New Englandin alueitakin oikein hyvin. Kuulemma oikein kivaa ulkoilualuetta. Ja New York on mahtava paikka. Niinpä niin.

Perillä etukäteen jännittänyt tullivirkailija oli oikein leppoisa ja kivannäköinen nuori mies. Minulle tehtiin kuitenkin selväksi, että maasta on poistuttava tismalleen 90 vrk:n kuluttua, tai muuten ei kunnian kukko laula. Mutta minullahan on ruhtinaalliset kolme päivää ylimääräistä lentosuunnitelmassani! No, entä jos tulee lumimyrsky?, sanoi tullipoika. No sitten varmaan ryömin omin raajoin rajojen ulkopuolelle... No juu. Ei mitään hämminkiä. Sormenjäljet vain rekisteriin ja kuva arkistoihin ja, kas, ovet Ameriikan Yhdysvaltoihin aukenivat edessäni.

Juuri kun olin astelemassa voitonvarmana kohti Manhattanin bussien infopistettä, muistin jotain kohtuullisen oleellista unohtuneen Finnairin lentävän sillipurkin hattuhyllylle: rakas myrkynvihreä trenssini! Suomessa niin fiksulta ja filmaattiselta tuntunut matkavaatetus talvisaappaineen ei tuntunut enää 23 asteisessa New Yorkissa ollenkaan hyvältä idealta. Onneksi takki löytyi käden käänteessä ja pääsin kävelemään suitsait liki ainoana matkustajana mainittuun bussiin. Olisi toki ollut paljon halvempaa ja fiksumpaa sukkuloida perille erinäisillä junilla, kuten asiantunteva kanssamatkustajani oli minua neuvonut, mutta mukavuudenhalu vei lopulta voiton. Hieman häpeissäni toivoin, ettei hän nähnyt minun kiipeävän bussiin.

To be continued...