Thursday 26 February 2009

Dim Sum and then some

Taas vilahti viikko ihan huomaamatta. Tässä kuulumisia:

Viime viikonloppuna hyppäsin parin pariskunnan matkaan reissulle Bostoniin. (Mies oli töissä.) Harjoitettiin turismia käveleskelemällä aurinkoinen (ja hyytävän kylmä) lauantaipäivä ristiin rastiin kaunista keskustaa. Paikan päällä näytti just siltä, miltä Bostonin kuvitteleekin näyttävän. Porvarillista punatiili-idylliä ja muutama pilvenpiirtäjä. Ja Harvard. Keskellä tällainen joki:






Nytpä huomaan, etten ottanutkaan yhtään kuvaa tuosta hehkuttamastani punatiiliarkkitehtuurista. Lähdin nimittäin reissuun auringonpaisteesta rohkaistuneena syksyllä vähälle käytölle jääneessä nahkatakissa, ja luulenpa että reissusta tarttui matkaan koko talven omituisesti tulematta jäänyt lenssu. Kameraa ei siis viitsinyt kaivaa taskusta ihan joka välissä... Tässä kuitenkin toinen olennaisimmista tornitaloista:



Välillä mentiin sisälle lämmittelemään. Boston Public Library upeine John Singer Sargentin frescoineen soveltui tähän hommaan ihan kivasti:



Boston on siitä kiva kaupunki, että siellä julkinen liikenne pelaa ihan kivasti. Metro on puhekielessä the T - for obvious reasons:






Reissun parasta antia oli tällä kertaa kulinarismipuoli. Pääsin testailemaan etiopialaista, kiinalaista ja jamaikalaista keittiötä. Niin ja maailman rapeapohjaisinta pizzaa. Ah. Yllättäen eniten mieleen jäi kuitenkin kiinalainen. Tämä meidän paikallisoppaamme oli nimitäin kiinalaistaustainen miehen kollega, jonka perheen matkassa päästiin sunnuntaiaamuna kokemaan kohtuullisen autenttisen oloinen dim sum-brunssisysteemi. Homma toimii niin, että tätejä pyörii pöytien välissä työntäen ruokakärryjä, joista sitten valitaan itselle mieluisimmat jutut. Optimaalisessa tilanteessa mukana on iso porukka, jolloin saadaan mahdollisimman monenlaista juttua maistettavaksi. Pöytään ilmestyi vaikka mitä eksoottista. Erikoisin uusi tuttavuus olivat ehkä kananjalat. Ei siis koivet. Vaan jalat. Varpaat. Kaikkea maistoin ja oli aivan uskomattoman hyvää. Oikea makujen sinhvonia kuulkaas. En ole oikein tähän asti osannut arvostaa kiinalaista keittiötä - kotimaisten ruokaloiden taso kun ei usein kauheasti vakuuta. Pidän voimakkaan mausteisista etnisistä pöperöistä, joten kiinalaisen safkan hienostuneista tsydeemeistä on tähän asti ollut kokemuksen puutteesta johtuen vähän valju mielikuva. Ei enää. Hitto minkälaisia makujen ja koostumuksen taiteennäytteitä! Paikan nimi muistiin (China Pearl Chinatownissa) ja ens kerralla miehen kanssa takas!

Sunnuntaina pääsin vielä koluamaan Museum of Fine Artsia, joten reissu oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja tehokas. Kotimatkalla meidät tosin yllätti taas lumimyräkkä, ja kahden tunnin kotimatka otti sen nelisen tuntia... Ruorissa kun oli vuoronperään kaksi etelänelävää Miamista... Jesh! Ja jos kuulen vielä yhdenkin kerran lauseen Oh, that's so cute! menee jotain pysyvästi rikki sisälläni... Mutta siitä lisää joku toinen kerta. Nyt pitää nimittäin alkaa pakkaamaan: parin tunnin kuluttua auton nokka kääntyy itselleni vielä tuntemattomaan suuntaan. Jonkinlainen minitalvilomareissu on ilmeisesti kuitenkin luvassa. Jeiii!!! :)

Thursday 19 February 2009

Arkea, aherrusta

Tältä viikolta ei oikein ole raportoitavaa. Ei sillä, että olisi erityisen tyhmää tai tylsää. Oikeastaan ihan kivaa tällainen arki pitkästä aikaa. Tehdään eväät töihin molemmille muovirasioihin ja illalla katotaan ehkä jakso jotain sarjaa ennen nukkumaanmenoa. Splendid. Ei siis olla tehty mitään ihmeellistä enkä ole edes ajatellut yhtään mielenkiintoista ajatusta. Viikonloppuna kävin siellä Bostonissa ostamassa sen sohvan ja peiton ja ystävänpäivänä mentiin leffaan. Happy-Go-Lucky oli se leffa. (Tykkäsin.) Tosin aika moni katsoja lähti kesken pois - luulen, että johtui siitä, että siinä filmissä puhuttiin lontoota, ja PA oli aika bebasta, joten kuullunymmärtämisessä oli itelläkin vähän tikistelemistä. Tänään pitäisi olla ahkera kotosalla koneen ääressä. Mutta ensin pitää imuroida ja mopata ja pestä pyykkiä ja käydä kierrätyskeskuksella ja ruokakaupassa. Huoh. Kohta voisi kyllä tapahtuakin jotain...

Yön aikana oli taas tullut parikytä senttiä lunta. Taitaa olla koulut tänään kiinni.

Friday 13 February 2009

Sana viikonvaihteeksi

Tänään saan työskennellä kotona. Miehen 30 tunnin päivystysvuorot ovat omalta kannaltani siunaus, sillä herran raataessa verstaalla minä saan toteuttaa rauhassa yökyöpelin taipumuksiani: kun mies ei tule kotiin ennen huomista, saan kukkua hommieni kanssa rauhassa tasan juuri siihen vuorokaudenaikaan, kun haluan. Eikä tartte herätä ennen kuutta :D Parasta on venytellä ja joogailla puuron poristessa pitkän kaavan mukaan, lueskella netistä uutisia ja soitella kotipuoleen... Niinpä nautin rauhassa tästä perjantaiaamusta ja asetun tietokoneen ääreen vasta illaksi ja yöksi.


Huomenna lähdetään miehen kollegan (+gf) kanssa Bostoniin sisustusmatkalle - kaverin koko kämppä tarvitsee mööpelit. Meiltäkin puuttuu kaikkea pientä ja vähän suurempaakin - niinpä hommasin itseni kyytiin. Vuokrattiin aivan hervottoman kokoinen muuttoauto (ei kuulemma tarvitse kuorma-autokorttia...) Tarkoituksena olisi käydä esim. kirpputoriturneella ja IKEAssa (taas - mutta kun me tarvitaan parivuoteen peitto, joka sopii euroopanmallin pussilakanoihin!). Meillä on nimittäin edelleen aika tyhjää:






Nonni. Eiköhän siinä ollut hömppää tälle päivälle. Apropoo, pitänee kekkasta pikaseen jostain jotain romankea huomisen Valentine's Dayn varalle... Vaikka se on kuulemma täälläpäin enemmänkin niin, että miehet yrittää paineessa ostaa jotain ihanaa naisilleen... tai ei kunnian kukko laula. Omasta mielestäni kotimainen ystävänpäivä on paljon kivempi asia.

Tässä vielä sananen viikonvaihteeksi.

Thursday 12 February 2009

En ihan ymmärrä

Tässä taas muutama juttu, jota olen viime aikoina kummastellut:

- (Ruoka-annosten ohella) A4setkin on täällä isompia. Tai siis peruspaperiarkki ei ole nimeltään A4, vaan letter size. Ja se on leveämpi, mutta lyhkääsempi. Ei sovi mappeihin tahi kirjekuoriin. Niin ja niissä mapeissakin on kolme reikää kahden sijaan... Pieniä, mutta arkea hankaloittavia asioita. Ainakin niin kauan kuin mukana kulkee eurooppalaismallista dokumentaatiota. Eikö näistäkin asioista voisi tehdä jonkun kansainvälisen standardointisopimuksen?

- Sinitarraa ei löydy mistään. Siis oikeesti. Täällä ei ole moisesta ihmeaineesta kuultukaan. (Tätä oli hauska selittää Wal-Martin tyypillisen tehokkaalle työntekijälle, joka ei osannut edes sanoa, missäpäin kuulakärkikyniä myydään - seisoimme kuitenkin toimistotarvikeosastolla). Ehkä ne ei ole uskaltaneet laittaa markkinoille sellaista herkullisen näköistä gummia, kun joku onneton kuitenkin erehtyisi syömään sitä ja sitten olisi iso oikeusjuttu käsissä... No joo. Naputtelemma sitten nauloja seinään ja ostamma kilon kittiä poislähdön lähestyessä.

- Vessanoveen koputtelu. Grrrrrrrr... Minkä takia niitten pitää aina koputtaa heti, kun ne tulee vessan oven taakse kärkkymään? Äärimmäisen ärsyttävää. Ja sitten ne kai odottaa, että sieltä jotain vastataan? En minä halua keskustella kenenkään kanssa, kun olen pytyllä! Mutta jos ei vastaa, niin ne koputtaa uudestaan. Jos ne koputtaa siksi, etteivät ole varmoja onko siellä joku vai ei, eivätkä halua rynnätä vahingossa sisään kesken toimituksen, niin miksei ne sitten kokeile kahvaa sen toisen koputuksen jälkeen? Ja miksei niissä lukoissa ole semmoista punaista sektoria, jonka näkyviin kieräyttäminen kätevästi selvittäisi tämänkin asian? Sieltä, mistä minä tulen vessanoveen koputtelu osoittaa äärimmäistä närkästystä toisen vessassa oleskelun pitkittymiseen. Voisiko joku selittää mulle tämän ilmiön? ...ja ennen kaikkea mitä sieltä pöntöltä on tarkoitus huudella takaisin? Yes, ma'm; I am having a wee here!??

- Dollarisetelit on kaikki samannäköisiä ja kokoisia - summaan katsomatta. Tämä pikkuseikka johtaa sitten siihen, että kurkistus paksuna pullistelevaan kukkaroon sisältää aina lupauksen seikkailusta... Ja sitten käyt jokaisen lappusen läpi siinä toivossa, että yksi osoittautuisi satkuksi ykkösen sijaan. (Ja minkä ihmeen takia pitää olla olemassa yhden dollarin seteli??? Ne mystiset kolikkoversiot ovat aikamoisia harvinaisuuksia - nähtyinä tulevan ulos lähinnä New Yorkin metrolippumasiinoista.) Siis kyllä nämäkin hommat osataan kotimantereella niin paljon paremmin...

Tämmöstä tänään.

Monday 9 February 2009

Hyvät kelit

Miehellä oli siis pitkästä aikaa kokonainen viikonloppu vapaata. Suorittiin heti perjantaina iltamäkeen lähimpään keskukseen - ja laskettiin kuin viimeistä päivää. Kävi ilmi, että tullaan aika samalla tahdilla rinnettä alas. Eli taisi löytyä ensimmäinen yhteinen harrastus :)
Ja tälläista Mt. Sunapeella oli lauantaina:




Hyvät kelit oli, ja ihan kivasti laskemistakin.

Sunnuntaina käytiin myös suksimassa(!) golf-kentällä...

(Taisi olla muuten ensimmäinen kerta ainakin 15 vuoteen, kun vetäisin omaehtoisesti sukset jalkaan. Toiminta aiheutti yllättäen hetkittäin jopa nautintoon verrattavissa olevia fiiliksiä. Aune Lehto, you got nothin' on me!)

Sellainen "kevään ensimmäinen päivä" -tyyppinen päivä.
Ihana viikonloppu, kertakaikkiaan.

Sunday 1 February 2009

Amerikkalaista nassuttelua

Edellisen postauksen jälkeen piti soittaa pari puhelua pahimpaan ikävään ja sitten oli pakko tarttua toimeen; ketään ei kai tulla kotoa hakemaan. Juuri, kun aloin sitten punoa juonia viikonlopun sosiaalisoimiseksi, soikin puhelin - ja pian minua tultiinkin hakemaan kotoa "hengailemaan" jonnekin paikalliseen panimoon/hotellin ravintolaan tässä lähellä. Olinkin miettinyt että mitä se hanging out oikeastaan tarkoittaakaan. Odotin mielenkiinnolla mitä tuleman pitää, enkä oikein tiennyt että mitä tällaiseen toimintaan laitettaisiin edes päälle... Onko going out sama kuin ulos lähteminen Suomessa? No, se paikka oli tosiaan hotelli/ravintola/panimo/pubi. Gilmoren tytöissä voisi olla sellainen. Siellä oli aulasysteemi, jossa voi hengailla takkatulen ääressä. Oikein herttaista ;) Ai mitä sitten tehtiin? No juteltiin muutaman lasillisen ajan ja lähdettiin kotiin. Oli oikein aikuinen olo :D (muilla oli lenkkarit ja fleecepusakat/flanellipaidat; minulla nahkasaappaat ja isot korvikset :D - no mä oonkin hei Euroopasta. Olen jo toisaalta tottunut siihen, että ulkonäköön kiinnitetään kylänraitilla huomiota. En silti aio missään vaiheessa ryhtyä käyttämään lökäverkkareita keskellä päivää tai vaihtoehtoisesti täällä hyvin suosittua nk. NorthFace-univormua, johon kuuluu saman merkin releet piposta naurettavan kokoisiin talvisaappaisiin. Mukavuudesta ei ilmeisesti tingitä täälläpäin. Mistään hinnasta. Joskus vaan tuntuu, että kalliiksi käypi...)

Sain houkuteltua muut myös lauantaiksi mäkeen - sää kun on ollut viime päivät kuin morsian with icing. Aurinko paistaa ja lumimyräkän jälkeiset pakkaslumet vain odottelee rinteessä laskijaa. Aivan mahtavuutta oli se. Tosin nämä lääkärit saivat minut peloteltua kauhutarinoillaan välittömiin kypäränhankkimistoimiin. Tehiksellä makaa kuulemma monta aivokuollutta lumilautailijaa... Täällä on muuten erinäisiä hiihtoresortteja ihan tuhkatiheässä. Joten eiköhän nämä seuraavat kaksi ja puoli vuotta vierähdä ihan kivasti näissä maisemissa ;) Lippujen hinnat vain tuntuvat kovin suolaisilta. $80 on aika paljon viikonlopun päivälipusta. Oli sitten miten iso mäki tahansa. Ei olla vielä tosin käyty noissa isomman luokan mestoissa. Lauantaina olis tarkoitus ehkä testailla - joko Okemo, Killing ton tai Ascutney. Tai sitten sniiduillaan ja mennään Mt. Sunapeelle, jossa käytiin jo syksyllä reippailemassa.

Hostasimme myös toissa päivänä ensimmäiset dinnerit miehen työkavereille. :) Laitoin pastanjauhajien kautta bongaamaani Jamie Oliverin talvisalaattia risteytettynä äidin jättiläiskatkarapusalaattiin. Ja Helsingin visiitin innoittamana pyöräytin kylkeen myös ihan itse levyllisen foccaciaa. Aika hyvää oli, vaikka maustaminen jäi tällä kertaa pikkasen vaisuksi, kun ei ollut esim. sitä riisiviinietikka (peesasin valkkarilla). Aikalailla täysipainoista amerikanmallin nassuttelua tämä on ollut nämä viime päivät.