Reissureportaashi

...on tulossa ihan pian kunhan saan kuvat latailtua avaruuteen. Sillä välin voitte ihmetellä kanssani näitä ameriikan ihmeitä:

- Ovet, jotka aukeavat sisäänpäin. Miksi? Ihan kuin se vessakoppi ei olisi tarpeeksi pieni muutenkin.

- Bussilla parkkipaikalta työpaikan ovelle - parhaimmillaan matkaa kertyy hurjat 200 metriä. Ja siellä odotellaan sitten sitä bussia. Ei voi kävellä. Ei metriäkään. (Tosin parhaimmat kommentit tähän asti tulivat kuwaitilaisten harkkareitten suusta. "Ei olla koskaan kävelty näin paljon!" Kavereitten asuntola oli kuitenkin noin 150 metrin päässä museolta. Voi pyhä sylvi!)

- Makea purkka. Ei ole kiva semmoista jauhaa ruoan päälle. Mutta vaihtoehtoja ei ole. Xylitolia eivät tunne täällä. Jenkki on siis ihan harhaanjohtava tuotemerkki. Ostin suuvesisuihkeen.

- Joko mainitsin kokolattiamatot? Eivät tosin ole täällä ihan samaa pöyheysluokkaa kuin brittiläiset sukulaisensa, mutta silti aika vastenmielinen ilmiö. Siis jopa sairaalassa. Imagine that!

Siinäpä niitä.

Tässä välillä käytiin sitten pitkän työputken päälle vielä pidempään suunnitellulla lomalla. Upea reissu. Paluu työelämään tapahtui suoraan juoksusta. Sprintti jatkunee tämän viikon lopulle ja sitten pitäisi hellittää... Saas nähdä. Jännitystä elämään lisää myös miehen äidin presenssi meidän residenssissä seuraavat neljä viikkoa.

Panokset kovenee, mutta näillä mennään.

No jos pari kuvaa kuitenkin:

Mount Washburn.

Hirvi.