Thursday 26 February 2009

Dim Sum and then some

Taas vilahti viikko ihan huomaamatta. Tässä kuulumisia:

Viime viikonloppuna hyppäsin parin pariskunnan matkaan reissulle Bostoniin. (Mies oli töissä.) Harjoitettiin turismia käveleskelemällä aurinkoinen (ja hyytävän kylmä) lauantaipäivä ristiin rastiin kaunista keskustaa. Paikan päällä näytti just siltä, miltä Bostonin kuvitteleekin näyttävän. Porvarillista punatiili-idylliä ja muutama pilvenpiirtäjä. Ja Harvard. Keskellä tällainen joki:






Nytpä huomaan, etten ottanutkaan yhtään kuvaa tuosta hehkuttamastani punatiiliarkkitehtuurista. Lähdin nimittäin reissuun auringonpaisteesta rohkaistuneena syksyllä vähälle käytölle jääneessä nahkatakissa, ja luulenpa että reissusta tarttui matkaan koko talven omituisesti tulematta jäänyt lenssu. Kameraa ei siis viitsinyt kaivaa taskusta ihan joka välissä... Tässä kuitenkin toinen olennaisimmista tornitaloista:



Välillä mentiin sisälle lämmittelemään. Boston Public Library upeine John Singer Sargentin frescoineen soveltui tähän hommaan ihan kivasti:



Boston on siitä kiva kaupunki, että siellä julkinen liikenne pelaa ihan kivasti. Metro on puhekielessä the T - for obvious reasons:






Reissun parasta antia oli tällä kertaa kulinarismipuoli. Pääsin testailemaan etiopialaista, kiinalaista ja jamaikalaista keittiötä. Niin ja maailman rapeapohjaisinta pizzaa. Ah. Yllättäen eniten mieleen jäi kuitenkin kiinalainen. Tämä meidän paikallisoppaamme oli nimitäin kiinalaistaustainen miehen kollega, jonka perheen matkassa päästiin sunnuntaiaamuna kokemaan kohtuullisen autenttisen oloinen dim sum-brunssisysteemi. Homma toimii niin, että tätejä pyörii pöytien välissä työntäen ruokakärryjä, joista sitten valitaan itselle mieluisimmat jutut. Optimaalisessa tilanteessa mukana on iso porukka, jolloin saadaan mahdollisimman monenlaista juttua maistettavaksi. Pöytään ilmestyi vaikka mitä eksoottista. Erikoisin uusi tuttavuus olivat ehkä kananjalat. Ei siis koivet. Vaan jalat. Varpaat. Kaikkea maistoin ja oli aivan uskomattoman hyvää. Oikea makujen sinhvonia kuulkaas. En ole oikein tähän asti osannut arvostaa kiinalaista keittiötä - kotimaisten ruokaloiden taso kun ei usein kauheasti vakuuta. Pidän voimakkaan mausteisista etnisistä pöperöistä, joten kiinalaisen safkan hienostuneista tsydeemeistä on tähän asti ollut kokemuksen puutteesta johtuen vähän valju mielikuva. Ei enää. Hitto minkälaisia makujen ja koostumuksen taiteennäytteitä! Paikan nimi muistiin (China Pearl Chinatownissa) ja ens kerralla miehen kanssa takas!

Sunnuntaina pääsin vielä koluamaan Museum of Fine Artsia, joten reissu oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja tehokas. Kotimatkalla meidät tosin yllätti taas lumimyräkkä, ja kahden tunnin kotimatka otti sen nelisen tuntia... Ruorissa kun oli vuoronperään kaksi etelänelävää Miamista... Jesh! Ja jos kuulen vielä yhdenkin kerran lauseen Oh, that's so cute! menee jotain pysyvästi rikki sisälläni... Mutta siitä lisää joku toinen kerta. Nyt pitää nimittäin alkaa pakkaamaan: parin tunnin kuluttua auton nokka kääntyy itselleni vielä tuntemattomaan suuntaan. Jonkinlainen minitalvilomareissu on ilmeisesti kuitenkin luvassa. Jeiii!!! :)

2 comments:

Keittiövaaka said...

Ah, matkakuumehan tässä vaan nousee sinun blogiasi selaillessa! En ole vielä jenkkilässä piipahtanut, mutta kovasti houkuttelee... ja nyt vielä enemmän!

Essi said...

Heh. Kommenttisi luettuani huomasin itsekin että taidan kirjoittaa tätä blogia kuin mitäkin matkaopasta... :D Ei sillä, etteikö olisi kivempaa kirjoitella mieluummin positiivisista asioista, mutta peruseurooppalaisella (=jenkkinegatiivisella) ennakkoasenteella matkaan lähteneenä olen päässyt ihan oikeasti yllättymään iloisesti aika monestakin jutusta.